Koleana horjuu aamut joista listaan parhaat

Onlinepelejä voit pelata kun pelikaverisi on samaan aikaan paikalla. Onlinepelaaminen on aktiivista pelaamista ja viestipituus on offlinepeliä lyhyempää, jotta peli pysyy aktiivisena. Pelin alussa tulee mainita, mihin paikkaan peli sijoittuu. Jos peli jää kesken, voit jatkaa sitä ollessasi taas samaan aikaan paikalla pelikaverisi kanssa.

Koleana horjuu aamut joista listaan parhaat

ViestiKirjoittaja Zarroc » 05 Loka 2016, 18:04

[Mukaan kettu & Ana, paikkana Muu Dockston, jokin ruokakauppa.]

IRWIN WÄHRN

Nyin takin kauluksia pystympään ja puuskahdin hieman, jolloin kylmä ilma höyrystyi näkyväksi pilveksi edessäni. Oli enää pari astetta siihen, että olisi pakkasta ja olin iloinen siitä sen verran kuin nyt pystyin olemaan iloinen yhtään mistään. Ainakin lampaat ja Kotka nauttisivat talven tulosta, se oli niille eniten luonnollinen tapa elää. Iltapäivän viimeiset auringonsäteet iskivät kirkkaina silmiini ja mietin ärtyneenä, että aurinkolasien paikka olisi ollut päässäni eikä auton keskikonsolissa.

Harpoin kohti ruokakauppaa ja ahdistuin jo mielessäni valmiiksi siitä, että joutuisin olemaan ihmisten ilmoilla ainakin seuraavan puoli tuntia, josta ainakin kymmenen minuuttia meni pelkästään jonottaessa. Ihmiset rakastivat jonottamista, se oli sietämätöntä. He halusivat seistä kaikki peräkkäin ja tuntea jotain siunaaman rauhaa ja turvantunnetta, en voinut ymmärtää sitä.

Astuin kauppaan lämpimää ilmaa puhaltavan tuulikaapin läpi ja hain katseellani koreja. Löydettyäni yhden lähdin eteenpäin kohti tuoretiskiä, jossa oli aina samana päivänä paistettuja leipiä. Niiden, kasvisten ja muiden lisukkeiden takia minä täällä pääasiassa kävinkin. Lihan ostin yleensä suoraan tehtaanmyymälöistä, joissa se oli halvempaa.
Avatar
Zarroc
Aikuinen
 
Viestit: 657
Liittynyt: 24 Loka 2013, 15:31

Re: Koleana horjuu aamut joista listaan parhaat

ViestiKirjoittaja kujakettu » 05 Loka 2016, 18:35

ANATOLY OLESKY

Että satuinkin kauppaan sitten kaikista pahimpaan ruuhka-aikaan. Noh, enää ei ollut varaa perääntyä, sitä paitsi jääkaappi ja kuiva-ainekaapit olivat aikalailla tyhjää täynnä.
Pyörin vähän päättämättömänä jossain leipäosaston syövereissä enkä enää oikein edes muista mitä tarvitsen. Vähän kaikkea kai, ainakin jos haluaisin vaihteeksi yrittää elää niinkuin terveellinen kunnon ihminen. Olin minä ryyppäämistä sen viikon putken jälkeen vähentänyt jonkin verran vaikka pari vähän pahempaa lipsahdusta oli tullutkin. Ei enää viikkoa kerrallaan kuitenkaan, olin saanut työtkin tehtyä ihan kunnialla. Sen sijaan syömiseni oli ollut aika olematonta ja olin syönyt kaapeista kaikki mahdolliset edellisvuotiset näkkileivät pois ennen kuin antauduin todellisuuteen että kaapit olivat tyhjiä, nälkä vaivasi ja olo oli vähän kehnonpuoleinen.

Ihmettelen kaupan hämäryyttä kunnes tajuan että minulla on edelleen aurinkolasit nenällä. Niin nostan ne otsalleni, otsahiusten siirtyessä sivuun niiden mukana.
Päivät olivat alkaneet sen verran viileiksi että olin antaununut välillä käyttämään ihan takkiakin pelkän hupparin sijaan. Minulla oli pitkä tummansininen takki jossa oli korkea kaulus, kiinni en tosin ollut sitä jaksanut laittaa. Harmaa huivi kaulassa ja mustat reisitaskuhousut, kenkinä olivat tavalliset tennarit. Näytin ihan suhteellisen asialliselta, joskin tavallistakin tummemmat silmäpussini kielivät siitä että en ollut nukkunut hyvin taas toviin. Mutta tuskinpa minua kukaan kahta kertaa vilkaisisi kuitenkaan, joten ei sen väliä.
Avatar
kujakettu
Ylläpitäjä
 
Viestit: 849
Liittynyt: 19 Loka 2013, 12:46
Paikkakunta: Mli

Re: Koleana horjuu aamut joista listaan parhaat

ViestiKirjoittaja Zarroc » 05 Loka 2016, 18:45

Otin nahkahanskat kädestäni ajatuksissani ja pudotin ne koriin. Haroin hiuksiani jälleen hieman taaksepäin vapaalla kädelläni ja mietin, että olisi ehkä sittenkin pitänyt laittaa ne jotenkin kiinni, nutturalle vaikka. Niitä oli niin paljon, etten saanut pidettyä kiharoitani mitenkään kurissa ihan vain haromalla eri suuntiin. Näytin sentään muuten kohtalaisen ihmiseltä, jalassani olivat ihan siistit tummat reisitaskulliset housut ja nahkakengät. Ja olin jopa sen verran katsonut peiliin, etten ollut sotkenut nokea naamaani.

Pieni poika seisoi karkkihyllyllä kävellessäni sen ohitse ja tuijotti turkishupullisen nahkatakkini hihasta roikkuvaa luista pääkalloa, joka oli maalattu fosforimaalilla. Vilkaisin lapseen ohimennen ja yritin olla huomioimatta ilmeisen äidin, joka tuijotti minua vuoroin epäröiden ja epäluuloisena.

Pakenin paikalta hieman tavallista nopeammin harppoen ja saavuin leipähyllylle ihmismassan sekaan. Miten helvetissä täällä oli näin paljon ihmisiä? Olinko todella kadottanut ajantajuni pajalla näin hienosti, että olin ruuhka-aikaan kaupassa? Minä, kaikista maailman ihmisistä.
Tönäisin jotakuta edessäni sinisessä takissaan seisovaa miestä enkä vilkaissut kahdesti. "Beklager", murahdin vaistomaisesti ja siirryin hieman kauemmas nähdäkseni olivatko suuremmat kauraleivät jo viety kuin nälkäisten susien toimesta.
Avatar
Zarroc
Aikuinen
 
Viestit: 657
Liittynyt: 24 Loka 2013, 15:31

Re: Koleana horjuu aamut joista listaan parhaat

ViestiKirjoittaja kujakettu » 06 Loka 2016, 19:46

Tuijottelen hieman tyhjällä ilmeellä erilaisia leipäpusseja mutta en oikein tiedä mitä minun tekisi mieli. Ehkä tuore leipä herättäisi ruokahaluni paremmin, ehdin tuumata, kun tunnen töytäisyn selässäni. Voi helvetti, saamarin ruuhka-aika. En hirveästi pitänyt että vieraat tunkivat iholle.
Käännyn ympäri vaistomaisesti katsoakseni minkä sorttinen ihmiskunnan ihanuus minua oli töninyt, ja voidakseni kenties lohkaista jotain siitä että silmiä voi käyttääkin, kun yllätyksekseni näen edessäni tutun oloisen miehen.
Ja hyvin kookkaan sellaisen.
Räpäytän silmiäni nopeasti pari kertaa, kurtistan kulmiani.
"Irwin?" karkaa sitten suustani.
Avatar
kujakettu
Ylläpitäjä
 
Viestit: 849
Liittynyt: 19 Loka 2013, 12:46
Paikkakunta: Mli

Re: Koleana horjuu aamut joista listaan parhaat

ViestiKirjoittaja Zarroc » 06 Loka 2016, 19:56

Olin juuri pääsemässä vuorollani leipien luokse - vaikka toisaalta minun edestäni aika nätisti väistettiinkin -, kun kuulin selkeästi jonkun sanovan nimeni.
Jähmetyin aloilleni ja käännyin hitaasti ympäri katsomaan äänenlähdettä, joka oli hintelä ja hyvinkin tutunoloinen. Ana. Silmäsin miestä vähän pidempään kuin oli tarkoitus ja nyökkäsin sitten jäyheästi tervehdykseksi.

Joku elämäntapamummo oli kiilannut edelleni leipätiskille, mutta en nyt jaksanut välittää siitä. Peräännyin hieman tilanteesta, eli toisin sanoen liikuin lähemmäs minulle tässä tilanteessa ainoaa tuttua ihmistä ja laskin katseeni häneen.
"Näytät terveemmältä", totesin kumeasti ja hieraisin niskaani epämukavuutta tuntien. Ihmisiä oli liikaa, he olivat liian lähellä ja turkishuppu tuntui liian kuumalta kaupassa pidettäväksi. Luojan kiitos nahkatakki ei ollut sisältäkin turkista, olin jättänyt luolamiehen kotiin lähtiessäni kaupoille.
Avatar
Zarroc
Aikuinen
 
Viestit: 657
Liittynyt: 24 Loka 2013, 15:31

Re: Koleana horjuu aamut joista listaan parhaat

ViestiKirjoittaja kujakettu » 06 Loka 2016, 20:14

Mietin jo hetken saatoinko sittenkin erehtyä henkilöstä. Toisaalta toinen oli luonut minuun aika lähtemättömän muistikuvan saapumisellaan taskulamppuineen autiotalon oviaukkoon sen kokonaan peittäen ja jossa minä tuijotin krapulaisena seinää.
Räpytän muutaman kerran uudestaan hämmentyneenä silmiäni. Kun mies nyökkää tervehdykseksi, huojennun. Muistini ei sentään pettänyt totaalisesti vaikka olinkin ollut viimeksi hieman sekavassa tilassa.

Irwin väistää jotain mummelia hieman lähemmäs minua. Hän katsoo minua jostain sieltä varmaan miltei parin metrin korkeudestaan, ja vaikka en itsekään ollut ihan kaikista lyhyimmästä päästä, minusta alkaa nopeasti tuntua siltä.
Näytät terveemmältä. Seuraan hänen huuliaan että voin olla varma mitä hän sanoo, kaupassa on niin paljon hälinää että se sotkee kuuloani.
Jostain syystä vaistomaisesti vilkaisen hieman hämmentyneenä rintaani ja käsiäni, sitten kohautan vähän hartioitani.
"Ai. Kiva", sanon sitten hieman hämmentyneesti.
"En oo makoillut autiotalojen paskaisilla lattioilla viime aikoina, ehkä se sitten vaikuttaa", hymähdän vähän huvittuneesti ja hieraisen niskaani.

Mummeli näyttää väistyneen ostoksineen pois tuoretiskin edestä ja vilkaisen kiharahiuksista tuttavaani. En jaksa sanoa mitään, nyökkään vain merkitsevästi tiskin suuntaan kertoakseni että nyt hänkin mahtuisi siihen ilman että talloisi vanhuksia alleen. Ja varmaan minäkin. Nykäisen kyynärtaipeessa lepäävää koriani hieman parempaan asentoon ja astun sitten muutaman askelen lähemmäs tuoreita leipiä. Valinnanvaikeus se tosin oli näissäkin. Milloinkohan olin viimeksi syönyt mitään kovinkaan tuoretta?
Avatar
kujakettu
Ylläpitäjä
 
Viestit: 849
Liittynyt: 19 Loka 2013, 12:46
Paikkakunta: Mli

Re: Koleana horjuu aamut joista listaan parhaat

ViestiKirjoittaja Zarroc » 06 Loka 2016, 20:21

Hymähdin hieman miehen sanoille ja nyökkäsin. Huomasin hänen nyökkäävän kohti leipätiskiä ja käännyin ympäri kiitollisena siitä, että mummot olivat vihdoin väistyneet. Harppasin tiskin luokse, otin kaksi isoa kauraleipää sekä kolme sämpylää. Kävin kaupassa mahdollisimman vähän, koska ihmisten ilmoilla oleminen ihan periaatteellisesti stressasi minua enemmän kuin mikään muu.

Seurasin ihmismassaa rauhallisin askelin, en vilkaissut lihatiskien suuntaan, mutta löysin itseni kasvishyllyltä. Kurkkua, tomaattia, salaatteja... valitsin niitä kaikessa rauhassa ja tartuin vielä violetteihin viinirypäleisiinkin. Vain kerran vilkaisin taakseni seuratakseni Anan tekemisiä vaivihkaa ja suuntasin sitten juusto-maitohyllyn suuntaan.

Kun olin saanut korin lopulta täyteen, päällimmäisenä raejuustopurkit ja ne salaatit, lähdin suuntaamaan kohti kassoja. Aloitin aina ihan väärästä päästä kauppaa, painavimmat tavarat olivat tietysti kaikkien muiden päällä. Olin turhautunut ja huvittunut omasta kolmekymmentä vuotta jatkuneesta typeryydestäni ja aloin mättää tavaraa korista kassahihnastolle.
Avatar
Zarroc
Aikuinen
 
Viestit: 657
Liittynyt: 24 Loka 2013, 15:31

Re: Koleana horjuu aamut joista listaan parhaat

ViestiKirjoittaja kujakettu » 06 Loka 2016, 20:49

Irwin ainakin näyttää tietävän tasan tarkkaan mitä hän haluaa ostaa. En toisaalta itsekään viihtynyt näin täydessä kaupassa lainkaan. Seuraan kun hän nappaa itselleen leipiä ja vilkuilen itse tiskin valikoimaa. Päädyn ottamaan yhden kauraleivän ja pari juustosämpylää.
Kuljen kaikessa hiljaisuudessa miehen perässä, miksi sitten, en oikein tiedä. Eipä hän siitä tunnu olevan kovin vaivaantunutkaan, lappaa vain omia ostoksiaan kaikessa rauhassa mukaan.
Otan vähän kasviksia ja hedelmiä, jos vaihteeksi yrittäisi niitäkin syödä jonkun kaapista löytyvän ikivanhan puuron ja näkkärin sijaan. Lihatiskiltä otan mukaani vähän possua ja kalaa. Alkoholit jätän väliin, sen sijaan nappaan yhden limsapullon.

Saan yllättävän hyvin tavaraa koottua koriini ja mietin ehdinkö syödä ne kaikki. Onneksi on pakastin.. Eiköhän tällä tovin selviäisi. Seurailen sitten kaikessa rauhassa Irwiniä kassojen suuntaan ja jään jonoon hänen taakseen.
"Et sentään ihan omavaraisesti näköjään elä", tokaisen sitten miehen koria katsellen. Hän vaikutti sen verran ihmisrakkaalta olennolta että ei olisi ollut vaikeuksia kuvitella että hän niittäisi omat viljatkin ettei vain tarvitsisi hakea leipää kaupasta.
Avatar
kujakettu
Ylläpitäjä
 
Viestit: 849
Liittynyt: 19 Loka 2013, 12:46
Paikkakunta: Mli

Re: Koleana horjuu aamut joista listaan parhaat

ViestiKirjoittaja Zarroc » 06 Loka 2016, 20:55

Kuulin Anan avaavan suunsa takanani, hän oli ilmeisesti seurannut perässäni kuin vihikoira. Katsahdin mieheen ja hänen koriinsa päätäni lyhyesti kallistaen.
"En jaksa leipoa joka päivä", totesin. "Ja lampaitani en teurasta ruoaksi."
Joku roti minullakin ja sitä paitsi, lampaanliha oli sitkasta. En jaksanut kasvattaa sitä suurella rakkaudella, tappaa ja hauduttaa, vaan hain mieluummin teurastamolta, jos satuin sitä johonkin iloon tarvitsemaan.

Laitoin kaiken varuiksi kaksi ostoskassia hihnalle ja katsoin, kun kassaneiti alkoi vetää niitä ylitse. Seurasin toimitusta välinpitämättömän oloisena ja maksoin ostokseni, kun viimeinenkin kurkku oli päässyt hihnan yli.
Pakkasin ostokseni ripeästi, mutta pidin Anaa silti silmällä. Hän vaikutti kummallisen sosiaaliselle tänään, ainakin minun mittapuullani. Toisaalta ensitapaamisemmekin oli ollut kohtalaisen erikoinen, joten mikäs siinä.
Avatar
Zarroc
Aikuinen
 
Viestit: 657
Liittynyt: 24 Loka 2013, 15:31

Re: Koleana horjuu aamut joista listaan parhaat

ViestiKirjoittaja kujakettu » 06 Loka 2016, 21:10

Minua lievästi huvittaa mielikuva tästä suuresta miehestä leipomassa rakkaudella täysjyväleipää pienessä maalaiskeittiössä, mutta saan sentään pidettyä naamani peruslukemilla. Hän mainitsee lampaista ja mielessäni hihkaisen voitontahtoisesti kun mies vaikutti niin paljon siltä kuin oletinkin. Vähän huvittavaa oikeastaan. Joskin rakkaudella leivottu oma leipä ei kuulunut ihan kuvioon, mutta näin suunnilleen. Siellä se ukko eleli varmaan jossain pienessä torpassa metsän keskellä ja paini karhujen kanssa tai jotain vastaavaa. Pffffft.
"Aivan", vastaan sitten miehelle lyhyesti.

Rupean kasaamaan omia ostoksiani kassalle sitä mukaan kun tilaa tulee Irwinin ostosten mennessä ohi. Päästessäni kassalle pyydän vielä ostoksiini kolme askia tupakkaa - yllätyksekseni kassaneiti pyytää minua näyttämään paperit. Hymähtäen kaivan lompakostani ajokortin ja näytän sitä naiselle. En minä kovin usein joutunut papereita röökejä ostaessa esittämään, yleensä näkivät jo naamasta että oli tässä tovi tullut poltettua. Enkä tietääkseni sentään näyttänyt millenkään teini-ikäiselle, mutta tiedä häntä.

Yllätyksekseni Irwin ei ole vielä mennyt menojaan vaikka on jo pakannut ostoksensa. Olisin melkein olettanut että hän vain olisi kävellyt mitään sanomatta tiehensä. Vilkaisen häneen ja tungen kaikki tupakka-askit eri taskuihin, yhden takintaskuun ja kaksi housuntaskuihin. Sitten rupean keräämään ostoksiani kauppakasseihin.
"Käytkö kaupassa hevosvankkureilla?" kysäisen sitten hieman vinoillen, mutta ihan hyväntahtoisesti. Eri asia sitten ottaisiko mies itseensä. Itse olin kävellen, joskin minua ei ihan suunnattomasti innostanut kävelymatka kotiin. Tullessa idea isompaan ja halvempaan markettiin menemisestä oli tuntunut hyvältä idealta mutta nyt kun katsoin kahta painavaa ostoskassia, ei tuntunut yhtään niin mukavalta ajatukselta että kotiin oli melkein kaksi kilometriä matkaa.
Avatar
kujakettu
Ylläpitäjä
 
Viestit: 849
Liittynyt: 19 Loka 2013, 12:46
Paikkakunta: Mli

Re: Koleana horjuu aamut joista listaan parhaat

ViestiKirjoittaja Zarroc » 06 Loka 2016, 21:21

"Siitähän sinä olisit pitänyt", vastasin silmiäni pyöräyttäen Anan vinoiluun ja kaivelin hetken taskujani. Pian löysin autonavaimet ja heristin niitä miehelle. "Omistan kuitenkin ihan bensiinillä kulkevan menopelin."
Niin, autovanhukseni, minne olinkaan sen taas jättänyt... En minä aivan rahaton ollut, että sikäli kun mietti autovalintaa, niin olihan se kummallista. Mutta toisaalta olin hyvin kiintynyt saksalaisvalmisteeseeni, joten poistuin kaupasta kauppakasseineni juurikaan tarkkailematta tuliko Ana perässä.

Jokin minua kuitenkin jarrutti päästyäni ulos kirpeään syysilmaan ja käännyin ympäri kohtaamaan miehen.
"Haluatko kyydin kotiin vai oletko ruvennut käymään salilla?"
Tiedustelin sävyyn, mikä olisi voinut ihan hyvin olla mitä tahansa. Minua ei suuremmin kiinnostanut miten mies käytti aikaansa, mutta painavat ostoskassit olivat paskamaiset kantaa pitkiä matkoja.
Avatar
Zarroc
Aikuinen
 
Viestit: 657
Liittynyt: 24 Loka 2013, 15:31

Re: Koleana horjuu aamut joista listaan parhaat

ViestiKirjoittaja kujakettu » 06 Loka 2016, 21:31

Hymähdän huvittuneesti miehen sanoille.
"Niin olisinkin", tokaisen hieman virnistäen miehen sanoille. Hän jatkaa avaimia heilutellen omistavansa kuitenkin ihan autonkin. Minulla ei tällä hetkellä ollut moista, olin myynyt vanhan rohjoni pois vähän sen jälkeen kun muutin Snowfinchiin. Olisi kai jossain vaiheessa aika hankkia uusi, toistaiseksi en ollut jaksanut vaivautua. Pääsin yleensä perille kävellenkin harhailemalla, tai jos en niin aseman vieressä asuminen helpotti myös kulkemista jonkin verran.

Lähden Irwinin vanavedessä ulos kaupasta, enkä voi kuin kirota mielessäni sitä miten tuhottoman paljon kauppakassini painavat. Miten kamalaa mahtoi olla jollain yksinhuoltajaäidillä joka joutui käymään kaupassa miltei joka siunaaman päivä ja jolla ei ollut varaa autoon? Ajatuskin puistatti.
Ulos päästyämme lasken aurinkolasit takaisin nenälleni koska paiste ei ollut vieläkään hellittänyt. Yllätyksekseni Irwin kääntyykin silloin minuun päin ja voin lähes vannoa että hän kysyy tarvitsenko kyydin.
"Täh? Öö, mikä ettei. Salille asti en oo vielä ehtinyt, katotaan ens kerralla", sanon.
Yllättävän avulias tämä mörökölli kuitenkin tuntui jossain hiljaisuutensa alla olevan. Mielenkiintoista.
Avatar
kujakettu
Ylläpitäjä
 
Viestit: 849
Liittynyt: 19 Loka 2013, 12:46
Paikkakunta: Mli

Re: Koleana horjuu aamut joista listaan parhaat

ViestiKirjoittaja Zarroc » 06 Loka 2016, 21:36

Kohautin olkiani miehen vastaukselle ja lähdin luovimaan kohti autoani, joka seisoi kahden muun välissä muutaman kymmenen metrin päästä. Tee-se-itse sähkölukitus naksahti kuuluvasti ja mietin taas kerran, että minun pitäisi ehkä vaihtaa avaimen napit vihdoin oikeinpäin, mutta oikeastaan olin tottunut jo siihen, että ovet avautuivat lukitusnapista.

Laitoin kauppakassit takajalkotilaan kuskinpenkin taakse ja ahdoin itseni autoon. Luojan kiitos nämä vanhat mercedekset olivat niin luokattoman suuria oikeasti henkilöautoiksi, että jopa minä mahduin mukavasti istumaan, eikä tarvinnut hommata kuorma-autoa vain luontaisen pituuden takia.

Odotin, että Ana sai itsensä kyytiin asti, laitoin aurinkolasit keskikonsolista päähäni ja lähdin vasta sitten peruuttamaan pois ruudusta.
"Rautatieaseman lähelläkö se oli?"
Avatar
Zarroc
Aikuinen
 
Viestit: 657
Liittynyt: 24 Loka 2013, 15:31

Re: Koleana horjuu aamut joista listaan parhaat

ViestiKirjoittaja kujakettu » 06 Loka 2016, 21:46

Siirrän toisenkin kauppakassin vasempaan käteeni ja kaivan oikealla kädellä takintaskusta tupakka-askin. Repäisen muovin ja paperin irti uudesta askista, nostan yhden röökin huulilleni ja kaivan sytyttimen taskun pohjalta. Onneksi ei tuullut juurikaan niin sain tupakan syttymään varsin helposti vaikka käteni olivat täynnä enkä joutunut pysähtymään kokonaan.
Seuraan jälleen Irwinin takana, sauhutellen kaikessa rauhassa ja yrittäen jaksaa kantaa molemmat kauppakassit toisessa kädessä.

Auton kohdalla mies ahtaa kauppakassinsa taakse jalkatilaan ja lasken hetkeksi omat ruokakassini maahan. Hengittelen viimeiset savut, tumppaan tupakan maahan ja nostan sitten omat kauppakassini takapenkille; tuskinpa ne molemmat syliinikään mahtuisivat.
Istun pelkääjän paikalle, isken turvavyön kiinni ja vilkaisen kuskin paikalla olevaa Irwiniä jolla on nyt myös aurinkolasit nenällään. Ainakin Irwinistä olisi tullut vakuuttava turvamies kokonsa ja näkönsä puolesta. Toisaalta, saattoihan hän ollakin, ei hän muistaakseni minulle ollut ammattiaan kertonut.
Peruuttaessaan Irwin kysäisee minulta kysymyksen.
"Joo, ihan siinä asemaa vastapäätä oikeestaan."
Avatar
kujakettu
Ylläpitäjä
 
Viestit: 849
Liittynyt: 19 Loka 2013, 12:46
Paikkakunta: Mli

Re: Koleana horjuu aamut joista listaan parhaat

ViestiKirjoittaja Zarroc » 06 Loka 2016, 21:52

Nyökkäsin lyhyesti ja käänsin auton ympäri lähtien ajamaan pois parkkipaikalta. Se hyvä puoli ruuhka-aikaan kaupassakäymisessä oli, että kaikki ihmiset olivat samaan aikaan kaupassa. Kun pääsit sieltä jollain konstilla ulos puolta aikaisemmin kuin perheenäidit ja mummot, tiesi pois parkkipaikalta oli kohtalaisen suora ja kivuton.

Lähdin liikennevaloista oikealle keskustan suuntaan ja mietin parasta tapaa päästä rautatieaseman pakeille. En tullut pyörineeksi siellämain juuri lainkaan, mutta kaipa tämä voisi olla vaikka virkistävä kokemus, jos ei mitään muuta. Vilkaisin Anaan vieressäni sivusilmällä ja mietin, voisiko tuonnäköisen miehen kanssa yhtään mikään olla virkistävä kokemus.

Radio kuului soittavan jotain, mikä oli ehkä vanhaa Metallicaa tai uutta Megadethiä, joka tapauksessa ei kuulunut musiikkikategoriaani ja väänsin laitetta entistäkin hiljemmalle. Jono keskustaa kohti mateli omintakeiseen tyyliinsä ja mietin, että ihmiskunnan kohtalo tulisi olemaan sen oma typeryys.
"Missähän täällä on lähin eläinkauppa", mietin ääneen hetken kuluttua. Tavanomaisesta paikastani oli suolakivet loppu ja Rautakotka neiteili menemään minkä kerkesi.
Avatar
Zarroc
Aikuinen
 
Viestit: 657
Liittynyt: 24 Loka 2013, 15:31

Seuraava

Paluu Onlinepeli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron