Tuntematon huutaa nimeään, ei kukaan ole kuulemassa

[kujakettu]

Otan hevosen ohjat vastaan ja jään edelleen miettimään mitä ihmettä olen tehnyt viimeisen viikon aikana. Muuta kuin juonut. Olihan minulla pilveäkin ollut, olin varmaan poltellut sitä. Piikityksen jälkiä ei ollut ja se oli hyvä.
En sitten tiennyt miltä keskikroppani mahtoi näyttää, sairaalaraportin mukaan rinta ja selkä oli ollut yltäpäätä mustelmilla ja pienillä haavoilla ja olin saanut aivotäräyksen. Kaipa olin sammunut katuun taas löylytyksen ja kohtauksen jälkeen. Ihme ettei naama ollut tämän pahemmassa kunnossa.. toisaalta voisiko se nyt tämän pahemmalta näyttääkään.

Hiljainen viikinkimies kaivaa satulalaukusta jotain ja minä silittelen hevosen turpaa hajamielisesti. Hän rupeaa käärimään pinteleitä hevosen etujalkoihin, kyyristyen viereeni, ja kysyy sitten jotain jonka jopa kuulen ongelmitta sillä hän on aivan vieressäni.
Oletko sairas?
Mietin hetken mitä vastaisin miehelle vai vastaisinko mitään. Sitten kohautan hartioita lähinnä itselleni ja hymähähdän.
"Puolikuuro käytännössä", naurahdan vähän synkästi.
"Ménière. Saan kohtauksia välillä. Vasen korva on melkein kuuro", jatkan sitten ja tuijottelen poissaolevasti hevosen otsaharjaa.

[Zarroc]

Yllätyin lievästi, kun hän tuntui vastaaavan rehellisesti kysymykseeni. Ménière. Katsahdin miestä päästä jalkoihin ja mietin, oliko hänen viikon putkensa ollut kovinkaan ongelmaton. Tosin sen, mitä olin saanut selvää hänen mutinoistaan ja mukaanlukien puuttuva kenkä ei kaikki ollut ehkä sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Mikäli sellaisia edes oli.

"Ei kuulosta kovin miellyttävälle", totesin ja otin Kotkan ohjat takaisin miehen kädestä. Minua ahdisti lievästi olla niin lähellä häntä, joten liikuin mahdollisimman huomaamattomasti kauemmas hänestä. Heitin ohjat hevosen pään ylitse ja sen olemus säpäköityi välittömästi, kun se tajusi, että olimme tekemässä lähtöä. Sen pääsi nousi ylös ja korvat liikahtivat ensin hieman takakenoon ja sitten hörölle.

"Voimme saattaa sinut pysäkille, jos haluat", totesin hetken epäröityäni ja vilkaisin Anaan kulmieni ali. "Kotka tuntuu pitävän sinusta."
Elukalla oli erittäin huono maku, se tuli ainakin selväksi.

[kujakettu]

Hymähdän huvittuneeseen sävyyn kun mies sanoo ettei kuulosta miellyttävälle.
"Ei tosiaan", tokaisen vastaukseksi, ojentaen ohjat takaisin miehelle.
Hän heitti ohjat hevosen kaulalle ja vaikutti valmistelevan hevostaan lähtöön. Minunkin pitäisi varmaan suoria kotiin, joskin Fringester ei näin iltahämärällä viikon ryyppyputken jälkeen ollut ihan tutuinta seutua.

Kun partaäijä sitten tokaisee että he voisivat hevosen kanssa saattaa minut pysäkille, olen salaa hieman helpottunut. Olo ei suoraan sanottuna ollut nyt parhaasta saatika varmimmasta päästä joten varmistus siitä että selviäisin bussille yhtenä kappaleena tuntui ihan lohdulliselta ajatukselta.
Taputan hevosta hieman kaulalle kun mies toteaa tämän ilmeisesti pitävän minusta. Hyvä että edes joku. Äijäkin nyt onneksi oli sentään vastannut polttavimpiin kysymyksiini ja ollut muutenkin jäykkyydestään huolimatta kohtuullisen avulias - sekin ihan mukavaa vaihtelua.
"Se voisi olla ihan hyvä idea", muistan sitten vastata miehen sanoihin.
"En nimittäin ole tällä hetkellä edes varma missä se pysäkki on", sanon huvittuneesti.

[Zarroc]

Anan huvittuneisuus omasta kunnostaan tarttui minuunkin ja kallistin hieman päätäni, kun hän mainitsi, ettei ollut ihan varma missä koko pysäkki sijaitsee.
"Pystytkö kävelemään?" kysyin, koska se oli aika tarpeellinen kysymys. Minulla ei ollut suuremmin mahdollisuuksia auttaa kaatuilevia neitoja hädässä, kun kerran tämän hevosen selkään nousisin. MIkäli nyt nousisin, jos hän vaikuttaisi epävarmalta, niin jatkaisin jalan. Oli minullekin kohteliaisuussäännöt sentään opetettu, vaikka aika syvällä ne toisinaan tuntuivat lepäävän. Hiljaisuudessa.

"Sen pitäisi olla tuota katua alas ja vasemmalle, jos muistan oikein", totesin. Olihan minulla karttakin, mistä asian voisi selvittää, mutta se vaatisi myös taskulampun kaivelua uudestaan esille ja juuri nyt en ihan jaksaisi räpeltää mitään ihmeempiä. Kotka tuhahti levottoman oloisena ja hankasi päätään voimakkaasti minua vasten.
"Lopeta", toruin sitä matalalla sävyllä ja se puski minua nenäpiillään kuin pahainen kakara.

[kujakettu]

Kun mies kysyy minulta pystynkö kävelemään, vilkaisen onnettomia koipiani hieman mietteliäästi.
"En suoraan sanottuna tiedä", tokaisen jopa aavistuksen pahoittelevasti. Mahdoin kyllä olla säälittävyydessäni ihan omaa luokkaani.
Hän vielä ohjeistaa missä päin pysäkki on ja nyökkään kun en oikein jaksa vastatakaan.
"En ole kävellyt tänään ollenkaan ja en tosiaan tiedä milloin viimeksi olen ollut selvä.. noo, aina voi ryömiä jos ei muu auta", sanon sitten huvittuneesti.

[Zarroc]

Ainakin Ana oli rehellinen, jos ei mitään muuta. Nyökkäsin enemmänkin hänen äänensävylleen kuin sanoilleen ja silmäsin Kotkaa arvioivasti.
"Mikäli haluat, voit nousta tuon selkään. Ei se huomaa mitään", koska et paina mitään. Mietin säälinkö miestä oikeasti niin paljon, että antaisin hänen ratsastaa hevosellani vai halusinko vain jouduttaa omaa matkaani näin kiihkeästi. Todennäköisesti molempia, haluaisin mielelläni olla kotona ennen puolta yötä.
"Etpähän kaadu ja katko jokaista luutasi", lisäsin vielä hetken kuluttua.

[kujakettu]

Mies silmäilee hevostaan vähän mietteliään oloisena ja sanoo sitten että voisin halutessani nousta sen selkään. Katson häntä vähän epäuskoisesti. Oliko hän nyt ihan tosissaan? Hevonen vaikutti olevan hänelle varsin tärkeä asia, noinko helposti hän päästi tällaisen laitapuolen kulkijan sen selkään? Ehkä sitten olin vain jo säälittävyydessäni omaa luokkaani.
"Mm, toki jos se ei sinua haittaa", sanon vähän epävarmasti. En kyllä ollut ollut hevosen selässä varmaankaan sitten jonkin pojankoltiaisaikaisen poniratsastuksen. Hevonen ei sentään onneksi ollut mikään kilometrin korkuinen, mutta silti epäröin hieman miten pääsisin selkään. Varmemmin sen selässä kyllä pääsisin asemalle kuin kävellen, tuntui nimittäin että jalkojani hieman tärisytti pelkästään tämä pitempi seisoskelu.

Vilkaisen miestä ja haron vähän hiuksiani.
"Ei sulla sattuis muuten olemaan vettä? En tiiä millon oon viimeks juonut muuta ku väkevämpää", sanon sitten. Luulisi kai että moinen körmy ottaisi juomista ratsastusretkelleen mukaan, mutta mistäs minä toisaalta tiesin. Vesitilkan jälkeen voisi kuitenkin olla mukavampi yrittää kammeta itsensä tuon eläimen selkään ja toivon mukaan kotiin.

[Zarroc]

Tunsin miehen epäuskoisen katseen itsessäni ja taputin vähän Kotkan kaulaa.
"Helpommalla me molemmat pääsemme, jollen pakota sinua juoksemaan perässämme."

Hän vaikutti kuitenkin myöntyväiselle ideaani, mutta en kerennyt vielä miettiä sen tarkkaa toteutusta, kun Ana pyysi vettä. Mittailin häntä jälleen kerran katseellani ja mietin kaiken maailman HIV:in ja hyppykupan mahdollisuutta. Mutta se oli toisaalta aivan turhaa mietintää, ne tulisivat joka tapauksessa, jos olisivat ikinä tullakseen.

Niinpä nyökkäsin ja kurotin satulalaukulle edelleen oria ohjista pidellen ja kaivoin sieltä toisella kädelläni lähes täyden puolen litran vesipullon.
Ojensin sen Analle ja laitoin laukun kiinni, en odottanut saavani pulloa enää takaisin. Eikä se toisaalta ollut mikään suuri menetys, niitä sai kaupasta lisää jos tarvetta oli.

[kujakettu]

Mies tuntuu taas miettivän hetken, sitten hän menee satulalaukulle ja kaivaa sieltä puolen litran vesipullon. Pieni helpotuksen huokaus karkaa suustani, nyt mieleni teki kyllä huomattavasti enemmän vettä kuin niitä viinan rippeitä mitä housuntaskusta sattui löytymään.
Otan pullon vastaan huojentuneena ja kierrän korkin saman tien auki, hörpäten pitkän kulauksen. Sitten vilkaisen miestä.
"Miten me saadaan mut selkään?" sanon sitten.
"Pääsisin muuten ehkä itse ellen sattuisi olemaan sen verran heikossa hapessa että polvet notkuu", sanon jalkojani huvittuneesti vilkaisten, ne tärisivät hiljalleen kuten näemmä kätenikin.

[Zarroc]

"Jaksaisin todennäköisesti kantaa sinut, joten uskon, että jaksan nostaakin", totesin miehen tiedustellessa, miten aikoisimme saada hänet selkään asti. Vaikka Kotka oli verrattain korkea, tuskin siitä mikään ongelma tulisi.

Annoin miehen juoda rauhassa ja pohtia vaihtoehtoja, kunnes ori alkoi jälleen liikkua levottomasti vierelläni.
"Ponnistat käsieni päältä niin työnnän sinut ylös", ohjeistin sitten ja laitoin toisen puolen ohjan kulkemaan kylkeni ja kyynärtaipeeni välistä jo valmiiksi. Vilkaisin miehen täriseviä käsiä ja mietin, oliko hän tosiaan ollut tässä reissussa jo viikon putkeen? Mahtoi olla mukava tunne pään sisällä ja varmaan sen ulkopuolellakin.

[kujakettu]

Juon vettä ahnaasti, pystyisin helposti varmaan juomaan vaikka kolme litraa tällä hetkellä mutta ehkä ihan hyvä ettei pullo ole tämän isompi. Juon sen melkein tyhjäksi kunnes tajuan että miehellä on vielä kotimatkakin edessään. Vilkaisen pullon pohjia vähän pahoittelevasti ja siirrän sitten katseeni mieheen.
"Sori, olin ahne.. Tarviitko loput?" kysyn sitten.

Kun Irwin sanoo että jaksaisi kyllä nostaa minut kun jaksaisi kantaakin, naurahdan hieman, katseeni käyden sitten tarkemmin läpi miehen figuuria. Hän oli kieltämättä sensortin viikinki että jaksaisi varmaan heittääkin minut kuin keihään joten eiköhän hän minut yhden hevosen selkään saisi...
"Selvä", sanon sitten ja nyökkään vähän. Eipä minua sitä paitsi muuten kai tuonne ylös saisikaan.

Kun hevonen alkaa liikehtiä vähän levottomana, Irwin ohjeistaa minua miten saisimme minut selkään.
"Okei", totean ja otan hevosen sää'ästä kiinni, katsoen kaikesta huolimatta hieman epäillen Irwiniä ja hänen käsiään. No, jos en ollut tällä viikolla vielä mihinkään kuollut niin tuskin siihen että joku viikinkiäijä kampeaisi minut hevosensa kyytiin.

[Zarroc]

"En tarvitse, Kotkahan se työn tekee", hymähdin vaimeasti ja kumarruin sitten hieman niin, että muodostin kämmenistäni sopivan astinlaudan. En voinut kuvitellakaan miten huvittavalle varmasti näytimme, ränsistyneen autiotalon pihassa, hevonen, minä ja narkkari. Oli ainakin ollut jokseenkin ikimuistoinen retki, harvoin minä ketaan heivasin minkään eläimen selkään suuremmin asiaa miettimättä.

Odotin, että mies asetti jalkansa kämmenilleni ja katsoin sitten ylös.
"Valmiina?"
Kysyin ja kun hän ponnisti, autoin nopeasti käsilläni ylöspäin ja toivoin, ettei hän lentäisi selän yli. Olin onnistunut siinä aikanani opettaessani Kaaretta nousemaan Dorian selkään. Luojan kiitos oli ollut talvi ja lumihanki, joten lapsi oli säilynyt suuremmilta vahingoilta.

Se olikin ollut ainoita kertoja, kun Ulf oli nauranut Ingerin kuoleman jälkeen.

[kujakettu]

"Okei", totean kun mies sanoo ettei tarvitse loppua vedestä joten pienen miettimisen jälkeen tungen korkin pullosta kiinni ja laitan pullon loppuine vesineen housujen taskuun. Voisin hörpätä ne sitten vaikka ennen bussin tuloa.

Mies asettaa kämmenensä valmiiksi ja vilkaisen häntä jolloin hän kysyy olenko valmiina.
"Kaiketi", sanon ja asetan jalkani miehen käsille, ponnistaen sitten ylöspäin sen minkä viikon ryyppäämisen jäljiltä jaksoin ja pystyin.
Suurimmilta osin mies tuntuu nostavan minut hevosensa selkään koska ponnistukseni ei ollut kovin hääppöinen, mutta en sentään tipahda alas. Nostan jalkani hevosen selän yli ja olen itsekin jopa hieman yllätynyt kun löydän itseni hevosen satulasta ja vieläpä yhtenä kappaleena.
"Kiitti", sanon miehelle. Taputan hieman hevosen kaulaa ja otan sitten ohjat jotenkin käsiini.
"En oo oikeesti ollut hevosen selässä sitten lapsuuden", hymähdän vähän huvittuneesti. Korkeus kieltämättä oli vähän hirvittävä tottumattomalle jolla tuntui muutenkin huippaavan päässä, mutta ehkäpä minä en sentään alas tippuisi.

[Zarroc]

"No etköhän sinä siellä pysy mikäli olet joskus selässä ollut", totesin. Se ainakin helpotti meidän molempien elämää huomattavasti. Vilkaisin jalustimia, mutta päätin, että hän selviäisi varmasti ilman niitä ja tartuin Kotkaa kuolaimesta. Ori pärskähti ja heilautti minulle päätään, mutta alistui varsin nopeasti tahtooni.

Naksautin kieltäni ja lähdimme etenemään ensin hyvin hitaasti tallustaen. Pidin silmällä Anaa, mutta kun kaikki tuntui sujuvan kohtalaisesti annoin käteni liukua kaksikymmentä senttiä alemmas ohjaa pitkin ja Kotka kiristi tahtia normaaliin kävelyyn.
Tässä ei kauaa menisi tätä tahtia, luojan kiitos.
"Sano, jos tulee paha olo", totesin Analle hetken kävelyn jälkeen. Olin kerran erehtynyt nousemaan krapulassa hevosen selkään ja se oli todellakin ollut melko karmiva kokemus.

[kujakettu]

"Eeenköhän joo", vastaan miehen sanoihin. Matkakaan ei ollut niin hirveän pitkä niin ehkä me kaikki kolme selviäisimme bussipysäkille asti yhtenä kappaleena. Ja sen jälkeen miesparka olisi varmaan onnellinen kun ei joutuisi enää näkemään minua silmissään.

Lähdemme rauhallisesti eteenpäin. Ensimmäisenä oloni on hyvin epävarma ja hetken mietin josko kuitenkin tipahtaisin alas. Tunne onneksi kuitenkin helpottaa aika pian, ja tartun varmuuden varalta satulasta tiukasti kiinni. Heh, vähän yli-ikäisen talutusratsastusta...
Sitten Irwin sanoo jotain joka meinaa melkein mennä minulta ohi kun olen keskittyneempi pysymään selässä kuin häneen. Jotain pahasta olosta. Päättelen loput, niinhän minä normaalistikin tein jos en kuullut. Varmaan senkin takia ihmiset pitivät minua tyhmänä, näinköhän vastailin välillä mitä sattuu.
"Joo", vastaan sitten.
"Enköhän mä selviä", jatkan sitten.