Tuntematon huutaa nimeään, ei kukaan ole kuulemassa

[kujakettu]

[Ja se ois sit sitä manaa. Eli Irwin kiitos. Paikkana Fringesterin Autiotalo.]

ANATOLY OLESKY

Sytytin naksuu ainakin kymmenen kertaa ennen kuin suostuu armollisesti toimimaan. Voi kiitos. Pitäisi kai ostaa uusi kun taitaa olla nesteet jo ihan lopussa. Kai niitä olisi kämpilläkin. Pitäisi tonkia laatikoita.
Imaisen henkoset savukkeestani ja katselen laiskahkosti ympärilleni. En oikeastaan ole ihan varma missä olen.

Sattui käymään niin, että ryyppääminen ilmeisesti lähti taas vähän lapasesta. Pari päivää sitten. Tai viikko ehkä? Muistan olleeni kotona vielä perjantaina päivällä. Siitä en tiedä mikä päivä nyt on.
Taskuista löytyy kyllä onneksi edelleen kotiavaimet, sytytin, uhkaavasti hupeneva röökiaski ja pullonavaaja. Ai ja kappas, on toisessa taskussa lompakko, puhelin ja taskumattikin. Ai ja kas, pelikorttipakkakin. Reisitaskuhousuista löytyi aina yllätyksiä. Ilmeisesti myös jotain mentholpastilleja. No, sehän hyvä. Ei ole voinut olla ihan liian paha putki jos on vielä oleellisimmat tallella.
Paitsi muisti.
Autiolta tämä rämä ainakin vaikuttaa missä tällä hetkellä majailen.

Makaan nuhjuisella, pölyn peittämällä lattialla nyytiksi kääritty hupparini tyynynä pään alla ja polttelen savukettani. Päässä jomottaa. Jos huikka tasoittavaa. Eiköhän tässä ajatukset kohta selkenisi.

[Zarroc]

IRWIN WÄHRN

Alkoi olla jo hämärää, kun saavuin Fringesterin autiotalon luokse. Sen ohi ratsastaminen antoi aina oman sykähdyksensä retkilleni ja yleensä pysähdyinkin syömään täällä. Talossa ei näkynyt valonhäivääkään, mutta ulko-ovi repsotti melkein saranoiltaan ja se herätti mielenkiintoni. Kotka vaikutti yhtä lauhkealta kuin aina, se otti tämän paikan koleuden vastaan yhtä helposti kuin minäkin ja kumarruin vähän taputtamaan sen kaulaa samalla kun kannustin sitä eteenpäin vielä muutaman askeleen verran.

Autiotalon ympärillä olevat puut kiilsivät oransseina lehtineen ja varsinkin vaahterat olivat pudotelleet omansa pitkin ja poikin pihamaata. Ori pärskähti allani ja ravisteli päätään, kun laskeuduin sen selästä ja etsiskelin sille sopivan oksanhaaran, mihin sidoin sen kiinni. Hetken aikaa se hieroi silmäkulmaansa minua vasten, mutta muuten se ei ollut millään asteella kiinnostunut olemassaolostani, vaan höristeli korviaan talon suuntaan.

"Tulen kohta", mutisin vaimealla sävyllä. Nappasin satulalaukusta taskulampun ja vedin huiviani vähän tiukemmin ylöspäin, ulkona alkoi tosiaan olla jo viileää, vaikkei pakkasta varsinaisesti ollutkaan.
Napsautin taskulampun päälle ja kumarsin hieman päätäni päästäkseni kunnialla oviaukosta sisälle. Vasta sitten suoristin selkäni kunnolla ja lähdin ensimmäisenä suoraan eteenpäin.

[kujakettu]

Aika pimeää täällä ainakin on, on kai jo ilta. Pitkät unet oli sitten ilmeisesti tullut otettua. En ole tosin siitäkään ihan varma että missä, nimittäin huoneessa olevista jäljistä päätellen joko minä tai joku muu oli oksentanut huoneen oviaukon kulmille ja lisäksi minulla ei näemmä ollut toista kenkää. Pölyisessä lattiassa on hyviä pölyttömiä rantuja missä näkyy kompuroinnin jälkiä. Joten olen ehkä nukkunut jossain muussa huoneessa ja rämpinyt myöhemmin tänne. Ehkä se vielä palautuisi mieleen.
Tumppaan tupakan lattiaa vasten ja nousen istumaan risti-istuntaan. Hieron otsaani kämmenilläni. Ai saatana.
Kaivan housujen taskusta taskumatin ja otan toisen kulauksen kirkasta. Yskäisen karheasti ja pyyhkäisen suuni kämmenselkään. Pyyhkäisen otsatukkaa silmiltä, kumma kyllä hiukset eivät vaikuttaneet aivan jumalattoman paskaisilta eli olin ryyppyreissuillani eksynyt ehkä suihkuunkin jossain välissä tai en ollut ollut niin pitkään poissa kotoa kuin luulin.

Lasken kyynärpäät polvilleni ja sytytän toisen tupakan. Mikä muukaan tässä nyt auttaisi.

[Zarroc]

Kuulin vaimean yskähdyksen edestäpäin ja rypistin kulmiani hieman. Eli täällä oletettavasti oli joku? Hetken aikaa harkitsin ihan valon sammuttamistakin, mutta se olisi ollut pelkästään typerää. Ja noin muutenkin, miksi edes tekisin niin? Kuka ikinä täällä yskikään, oli menollaan ihan yhtä luvattomasti kuin minäkin, vaikka tietääkseni tätä taloa ei varsinaisesti kukaan omistanutkaan.

Ja kukapa tämän olisi halunnutkaan...

Astuin yllättävän korkean kynnyksen ylitse ilmeisesti jonkinlaiseen olohuoneesen ja valaisin taskulampullani ensimmäisenä lattiaa. Se oli pölyinen ja sotkuinen ja täynnä kaikenlaista paskaa ihan sorasta lähtien. Vähän sivummalla erotin kuitenkin istumaan nousseen hahmon ja valaisin sitä lampullani niin, etten kuitenkaan ihan ensimmäisenä sokaisisi uutta tuttavuutta. Tai no, en kyllä tiennyt halusinko todellakaan tehdä mitään tuttavuutta, ilma haisi kitkerästi tupakalle ja vanhalle talolle.

Vai oltiin sitä hengissä kuitenkin.

[kujakettu]

Vedän pitkät henkoset tupakastani ja puhallan savurenkaita samalla kun yritän vaivata mieltäni viime päivien tapahtumista. Tuijotan ilmeettömästi johonkin eteenpäin sotkuisella lattialla ja mietin miten vastenmielistä tälläkin tunkiolla on ollut nukkua, tosin mikäli talosta löytyy sänky niin se tuskin on yhtään vähemmän vastenmielinen.

Äkkiä silmiini osuu valo ja krapulaiseksi yllättävän nopeasti kampean itseni haparoiden jaloilleni, katsomaan valonlähteen suuntaan. Tupakka jää roikkumaan hieman koomisesti suupielestäni.
Räpyttelen silmiäni pari kertaa tottuakseni valoon ja nähdäkseni yllättävän valon aiheuttajan; ja mitä helvettiä, se on koko oviaukon olemuksellaan valtaava viikinkimies.
Olenkohan minä kuitenkin kamoissa enkä vain krapulassa?
Vilkaisen käsiäni pieni mutristus huulillani, ei ainakaan mitään neulanjälkiä näy. Nappaan tupakan suupielestäni, hengitän savut ulos ja siristän vielä silmiäni näyn edessä. Helvetti tuota paskaa kuuloa, en edes kuullut kun tämä jättiläinen lampsi sisälle.
Taputtelen jostain syystä ensimmäisenä taskuni läpi että tavarat ovat edelleen tallessa ja jään vain toljottamaan epäuskoisena tätä outoa viikinkijumalamiestä. Olikohan minulla tällä kertaa vähän turhan raju pitkäksi venynyt viikonloppu?

[Zarroc]

Tämä yskijä tuntui säikähtävän yllättävää esiintymistäni aika tavalla, vaikka jotenkin minusta tuntui, ettei se nyt voinut ihan niin yllättävää olla. Minulla oli kuitenkin rautavahvikkeet näissä kengissä, kyllä näiden askel kuului ja kauas. Eikä Kotkakaan varsinaisesti maailman hiljaisin elukka aina ollut, vaikken sillä kenkiä kesäisin pitänytkään. Ja nytkin syksy oli taas venähtänyt, joten kengätön se oli edelleen.

Tuijottelin taskulampun valokeilassa miestä, joka oli suoraansanottuna jokseenkin koomisen näköinen. Se seisoi paikallaan huojahdellen tikkulaihoilla jaloillaan ja tuijotti minua sen näköisenä, ettei tiennyt ketä tässä piti hulluna. Pidin parhaana ajatuksena suunnata taskulampun valon lattiaa kohden, koska en ollut ihan varma siitä, oliko toinen valoherkkä vai säikähtänyt minua oikeasti niin paljon, että oli kimmonnut sekunnin sadasosissa pystyyn.

En kyennyt tervehtimään taaskaan, koska se olisi jo ollut ihan liian outoa tilanteeseen nähden, joten pällistelin vain. Parasta varmaan olisi, jos häipyisin sitä tahtia mitä olin tullutkin, mutta.

[kujakettu]

Toljotamme toisiamme ilmeisesti yhtä hämmentyneinä kumpikin, minä sauhuttelen rauhattomasti. Hän suuntaa lampun valokeilan lattiaan ja hieraisen toisella kädellä vähän silmiäni, luojan kiitos.
Toista tuijottaessani tajuan miten nukkavierulta todennäköisesti näytän, ainakin kun ottaa huomioon että minulta puuttuu toinen maiharini, hupparini on edelleen mytyssä lattialla ja haisen varmaankin viikon vanhalta viinalta. Enkä minä nyt muutenkaan mikään kansikuvapoju ollut, se oli minulle isketty kalloon kyllä jo pentuna.
Räpytän silmiäni vähän hämääntyneesti ja yritän erottaa toisen kasvot nyt kun silmäni ovat tottuneet valon yllättävään vaihteluun. Vaikuttava partakin tällä äijällä oli, kas vaan.
Hieman pöllämystyneenä lopulta kysäisen äärimmäisen typerän kysymyksen.
"Asutko sä täällä?"
No, puolustuksekseni voin todeta että en tiedä missä olen ja millaisessa loukossa hullut viikinkimiehet asuvat.
Sitä en halunnut tietää miten säreältä ja kolealta oma ääneni kokonaisuudessaan kuulosti, ei kovin hyvältä ainakaan se mitä itse siitä kuulin.

[Zarroc]

Räpäytin silmiäni typertyneenä, kun yskijä todella kysyi, asuinko täällä. Voi herramunjee, mistä näitä idiootteja oikein sikisi? Mutta toisaalta kysymys oli ihan aiheellinen, koska jos en täällä varsinaisesti asunut, niin mitäs helvettiä minä sitten täällä tein?
Kotka pärskähti ulkona, ääni tuli rikottujen ikkunoiden läpi terävänä ja vilkaisin sinne suuntaan, vaikka tiesin, etten näkisi hevosesta minkäänlaista jälkeä.

Palautin katseeni takaisin keskustelukumppaniini, jonka kanssa en ollut vielä vaihtanut sanaakaan. Ehkä minun pitäisi vastata jotain, mikäli hiljaisuuteni ei jo kertonut tarpeeksi.
"En sentään", totesin. Haroin hiuksiani taaksepäin otsalta, etteivät ne valuisi naamalle. Kuka hitto tällaisessa loukussa oikein haluaisi asua? Olikohan mies ollut täällä pidempäänkin, pikaisella vilkaisulla häneltä puuttui ainakin toinen kenkä. "Tiedätkö edes missä olet?"

[kujakettu]

Tumppaan röökin lattialle ja pyyhkäisen näennäisesti pölyä ja likaa liian ison t-paitani rinnuksista. Sitten pyyhkäisen vähän otsahiuksiani silmiltä ja hieron leukaani. Ai niin, leukaparta. Sivelen vähän kasvojani. Kivaa sänkeä näköjään vähän muuallakin. Ei helvetti että mahdoin näyttää epäsiistiltä.

Mies sanoo jotain kysymykseeni, olen vielä niin pihalla etten tajua keskittyä kunnolla ja se menee minulta melkein ohi. Näen kuitenkin hänen huuliltaan sanat 'en'. Okei. Tosin ei kai kukaan täyspäinen täällä asuisikaan.
Astelen muutaman askelen lähemmäs, hieman varautuneesti tosin, nykäisen hupparini lattialta matkalla. Ei tästä tulisi mitään jos en näkisi toisen naamaa, kyllä minä jotain kuulin mutta en tarpeeksi, toisen kasvojen näkeminen kunnolla avittaisi asiaa kummasti koska keskittymiskyky oli vähän hajanainen.
Siristän silmiäni ja katson toisen kasvoja tarkkaan.
Tiedätkö edes missä olet?
Haron vähän niskahiuksiani toisella kädellä, puuskahdan vähän huvittuneesti.
"En. Omistatsä tän murjun?"
Jos hän sattui tulemaan tarkistamaan miten talonrähjä jaksaa ja löysikin minut. Tai jotain. En tiedä.

[Zarroc]

Mies käveli lähemmäs minua, en oikeastaan nähnyt sille mitään syytä, mutta ehkä se oli jokin tapa. Olla lähempänä keskustelukumppania. Vieraannuttava tapa minusta, mutta kyllä siihen tuli aika paljon törmättyä. Näin lähempää katsottuna miehen kasvonpiirteet olivat vielä rujommat kuin ulkoinen olemus ja olin sisäisesti laimeasti huvittunut siitä, etten ollut ainoa omituinen tässä talossa.

"En, ratsastan tästä monesti vain ohi", vastasin hetken mietittyäni. Minulla ei ollut minkäänlaista hajua talon omistajista, liekö oli siirtynyt valtion omistukseen vai mitä lie sitten? Ja ketä se edes kiinnosti? Keskustelu alkoi väsyttää minua jo nyt, mutta ei kai tästä hetkeen mihinkään pääsisi. Ja muutenkin, missä tämän tapauksen kenkä mahtoi olla?

Katseeni kääntyi pälyilemään ympäristöä, mutta en rekisteröinyt mitään kenkään viittaavaan. Vain rojua ja paskaa. Kotka pärski taas, se taisi olla kyllästynyt minuun ja jumittamiseeni sisätiloissa.

[kujakettu]

Tuijotan hänen kasvojaan. Täh?
"Ratsastat?" toistan sitten. Kuulinko oikein? Näinkö väärin? Kuuloni ei ole hyvä.. Mitä helvettiä. Olenko oikeasti kuitenkin vetänyt jotain, olenko palannut ajassa taaksepäin vai mitä ihmettä. Ei ukon puhe, se minkä siitä muutenkaan kuulin, ollut muutenkaan ihan selkeimmästä päästä, hänellä oli jokin vieras aksentti.
"Sanoitko sä oikeesti että sä ratsastat? Missä helvetissä mä oikein olen?" kysyn sitten typertyneesti.
Kosketan arpea nenäni päällä ajatuksissani ja meinaan sitten taas kaivaa taskustani tupakan mutta sen sijaan se saatanan korttipakka levähtää pitkin lattiaa.
"Voi kilin kulli", kiroan kun kortteja leviää miehen jalkojen juuriin yhdessä sen melkein tyhjän röökiaskin kanssa. Kumarrun kömpelösti poimimaan tavaroita mutta tasapainonikin meinaa pettää ja näytän todennäköisesti entistä säälittävämmältä.

[Zarroc]

Mies vaikutti typertyneeltä valitsemastani liikkumismuodosta ja tukahdutin hymähdyksen. Minua lähinnä kiinnostaisi tietää, missä hän tarkalleen ottaen kuvitteli olevansa? Vai olinko itse niin ulkona maailmankaikkeudesta, että ei ollut enää normaalia liikkua hevosella missään edes harrastustarkoituksessa?

"Sanoin. Hevoseni on tuolla ulkona, jos haluat nähdä."

Kerkesin juuri todeta ennen kuin mies kirosi jotain hyvin omituista ja levitteli ilmeisesti korttipakan jalkojemme juureen. Katselin hetken aikaa hänen rymyämistään korttien kanssa ja lopulta kai säälin tai ehkä halusin nopeuttaa prosessia, koska kumarruin hieman ja kahmaisin loput kortit käteeni, mitä vain satuin saamaan.

Ojensin ne miehelle ja astuin sitten taaksepäin. Alkoi jo riittää tämä henkinen ja fyysinen lähentely.

[kujakettu]

Mies vakuuttaa puhuneensa ratsastamisesta ja kertoo hevosensa olevan ulkosalla, jolloin vaistomaisesti vilkaisen ulko-oven suuntaan.
"Ai. Joo. Kyl mä voin."
En ole itse asiassa ihan varma oliko mies tosissaan esittelemässä minulle tätä hevostaan vai lähinnä säälikö hän sitä miten pihalla olin ja yritti keksiä jotain sanottavaa. Tai mahdollisesti hän piti minua vielä typerämpänä uskoessani hänen sanansa ja ryöstäisi minut ulkona.

Poimin kortteja miehen jaloista ja jopa pieneksi yllätyksekseni hän nappasi loput korteista ja tunki ne käteeni. Nappasin vielä röökiaskin lattialta, kolme tupakkaa jäljellä. Hitto, pitäisi keksiä mistä ostaa niitäkin.
"Kiitti, tokaisen vähän kömpelösti miehelle ja nousen ylös lattianrajasta, tunkien hätäisesti tavarat takaisin housujen taskuun. Hieraisen taas otsaani.
"Öömm...", mutisen ja vilkaisen toista jalkaani, "et oo sattunut näkee yhtä maiharia missään?"

[Zarroc]

Yllättävintä kyllä hän suostui toteamukseeni, vähän takerrellen, mutta suostui kuitenkin. Odotin, että hän sai itsensä kasaan ja käännyin jo osittain poispäin, kun hän kysyi maiharistaan.

"En ole nähnyt", vastasin ja vilkaisin vielä kertaalleen varmuuden vuoksi huoneeseen. Mikäli hän oli kenkänsä johonkin jättänyt, se saattoi olla ulkoportaiden alla. Niissä oli ollut aika mukava reikä, joten en yhtään ihmettelisi, mikäli tämä ihme olisi kompuroinut terassiin.

Valaisin taas taskulampulla menoreittiäni eikä tosiaan minkäänlaista kenkään viittaavaa esinettä näkynyt matkalla ulko-ovelle. En ollut ihan varma seurasiko mies minua vai eikö, mutta en toisaalta välittänytkään.
Työnnyin ulos oviaukosta ja vedin syksyisen raikasta ilmaa sisääni varsin kiitollisena. Talossa oli uskomattoman tunkkaista.

Kotka heilautti minulle laiskasti häntäänsä ja roikotti päätään uneliaasti sen oloisena, ettei sitä kiinnostaisi kohta enää liikkua mihinkään. Astuin terassille, joka narahti aika raskaasti painoni alla ja katsoin sitten siihen reikään.

Kenkä.

Käännyin ympäri katsomaan takaisin talon sisuksiin. "Löysin maiharisi", sanoin vain vähän tavallista kuuluvammalla sävyllä.

[kujakettu]

Mies vastaa minulle ettei ole nähnyt kenkääni ja huokaisen raskaasti. Mihinkähän perkeleeseen olin sen mahtanut lykätä? Tämän vastenmielisen talon tonkiminen ei sinänsä innostanut ihan hirveästi, lemu alkoi pikkuhiljaa tuntua ikävältä vaikka itse tuskin haisin paljoa paremmalle.

Viikinkimies lähtee laahustamaan ilmeisesti ulko-oven suuntaan taskulamppunsa kanssa, ja kun toisaalta en koe suunnatonta paloa jäädä oksennuksenhajuiseen pimeään loukkoon itseksenikään, lähden seuraamaan häntä.

Näen kun hahmo astuu ulos ja sitten kuulen että hän sanoo jotain, joskin sen vähäinenkin mitä kuulin, sekoittuu terassin narahdukseen.
"Täh?" tokaisen puolivahingossa ja seuraan sitten häntä ulkoterassille, joskin tunnen ilman kylmyyden välittömästi kengättömässä jalassani. Onneksi siinä oli edes sukka.
Sitten vilkaisen suoraan eteenpäin, portaiden välissä olevaan monttuun.
"Hei, mun kenkä!"
Kumarrun monttua kohden mutta koska pääni ei edelleenkään ollut ihan selvä, kalautan nenäni varsin kovaa portaiden reunaan kenkää tonkiessani.
"Ai helvetti", tokaisen niiskaisten kun kiskaisen kenkäni ylös ja pyyhkäisen nenääni hupparin hihansuuhun joka värjäytyy punaiseksi.
"Eikä oikeesti", naurahdan synkästi, "ei oo todellista."
Pyyhkäisen verta vuotavaa nenääni toiseen kämmenselkään ja yritän sitten saada kengän takaisin jalkaani. Kompuroin ylös ja vilkaisen viikinkikaveriin, illan hämäryydestä huolimatta hän varmaan näki lamppunsa kanssa karun ulkomuotoni vielä paremmin täällä ulkosalla. Useamman päivän ryyppyputki, yleinen olemukseni ja kaiken päälle verta vuotava nenä.
"Ei sulla sattuis olee paperia?" sanon samalla kun nostan hupparin resoriin käärityn käteni nenäni suojaksi.