Pyydä multa anteeks kunnolla

[Sussu]

» Leonhardin koti, Dockston. Sebastianin olinpaikka selvinnee pian. Zarroc ja Sebastian! »

Leonhard Westerberg

Kello on kuusi illalla, kun saavun kotiini eläinklinikalta. Rico ottaa minut vastaan häntä heiluen, mutta edes koiran näkeminen ei saa oloani piristymään.
Olen väsynyt. Minua ei huvittaisi tehdä muuta kuin mennä suihkun kautta nukkumaan. Sen sijaan nappaan koirani talutushihnan, kiinnitän sen belgianpaimenkoiran pantaan ja lähden takaisin ulos.

Klinikalla oli tänään valkoinenpaimenkoira, josta mieleeni muistuikin eräs toinen samannäköinen uros ja erityisesti sen omistaja.
Sebastianista ei ole kuulunut, enkä tiedä, kannattaako minun enää edes vaivautua soittamaan hänelle. Häntä ei varmaan voisi vähempää kiinnostaa se, mitä välillämme tapahtui hotellihuoneessa.
Mutta asia kummittelee mielessäni, ja kieltämättä minua on vaivannut se, ettei hänestä ole kuulunut. Ehkä hän ei ole vain kehdannut. Mistä minä tiedän.
Tunnen oloni jopa vähän ärtyneeksi asian johdosta, vaikkei minulla ole kai mitään syytä olla vihainen miehelle mistään.

Heti lenkiltä palattuani istun sohvalle, otan puhelimen käteeni ja selaan yhteystietoja, kunnes näytöllä näkyy nimi Sebastian.
Minua hermostuttaa, lähes ahdistaa. Saatan tehdä pahan virheen yrittäessäni edes ottaa yhteyttä häneen. Ehkä minun pitäisi laittaa viesti.
Mutta haluaisin kuulla hänen äänensä, ja siksi päätän soittaa. Puhelun hälyttäessä käteni tärisee hienoisesti.

Rico hyppää vierelleni sohvalle ja katsoo minua ruskeilla silmillään.

[Zarroc]

SEBASTIAN GARIBHITH

Hafnilla oli helvetillinen asenneongelma sen suhteen, että makasin sohvalla ja vein koko tilan. Se istua nökötti lattialla sohvan vierellä ja tuijotti minua hyvin moittivaan tapaan, vaikka nahkainen nojatuoli oli sohvan vierellä varsin ylhäisessä yksinäisyydessään. Mutta silti koirilla oli kummallinen logiikka sen suhteen, että paras paikka oli se, missä ihminen sattui milloinkin luitaan lepuuttamaan. En vain voinut ymmärtää kyseistä ajatusmaailmaa.

Haukottelin raukeasti ja venyttelin hieman kopeloiden puhelimeni jostain sohvatyynyjen välistä. Säätiedote näytti kahtakymmentä astetta myös huomiselle, mutta aurinko ei sentää enää tähän aikaan paistanut. Se oli ihan positiivista, koska kuumassa lenkkeily oli inhottavaa ja no, aurinko noin muutenkin. Vilkaisin Hafniin, joka istui edelleen hyvin, hyvin loukkaantuneen näköisenä aloillaan ja hymyilin sille.

"No, pitäskö tässä lenkille lähteä?" kysyin ajankulukseni koiralta, joka alkoi heti heiluttaa häntäänsä kuullessaan ääneni. En kuitenkaan suuremmin jaksanut tehdä asialle mitään, koska se olisi tarkoittanut vaatteiden päälle vetämistä ja sun muuta... Samassa puhelin kädessäni alkoi soida ja meinasin saada varmaan sydänkohtauksen.

Tuijotin sitä varmaan muutaman sekunnin ajan erittäin typertyneenä, koska Leonhardin nimi vilkkui näytöllä melkein ärsyttävään tahtiin enkä tiennyt yhtään mitä olisin tehnyt asialle.
Minua vähän hermostutti, mutta lopulta painoin vihreää luuria ja nostin puhelimen korvalleni. "Moi."

[Sussu]

Puhelu hälyttää hetken, ja sitten kuulen tutun äänen vastaavan. Moi.

Yhtäkkiä en muista enää, miksi soitin. Minkä takia minä en antanut asian olla? Ei minulla ollut mitään asiaa Sebastianille. Nyt kun kuitenkin päätin soittaa, minun olisi kannattanut ainakin laatia jonkinlainen suunnitelma tätä varten.
Voi hyvä tavaton kun ihminen voikin olla typerä.
Tietääköhän hän edes, kuka soittaa? Ainakin hän vastasi siinä mielessä tuttavallisesti, etten minäkään lähde itseäni enää esittelemään.

"Hei, ajattelin vain kysellä, mitä Hafnille kuuluu."
Miksi minä niin sanoin? Ja miksi ääneni kuulosti niinkin pistävältä? Enhän minä Sebastianille soittanut aukoakseni päätäni. Kai.
"...voit sinäkin kuulumisia kertoa, jos ei ole huono hetki."

[Zarroc]

Hetken aikaa oli niin hiljaista, että mietin oliko Leonhard soittanut väärään numeroon. Lopulta kuulin hänen kysyvän Hafnin kuulumisia ja minua alkoi naurattaa ennen kuin hän sai edes lausettaan loppuun.
"Hafni on erittäin ärsyyntynyt minuun, kiitos kysymästä. Se on tympiintynyt laiskaan omistajaansa, joka ei jaksa heittää ulkona palloa joka toinen minuutti."

Siltä koira tosiaan näytti, joten en ainakaan juuri valehdellut.
"Hafnin omistaja on melko tylsistynyt, koska ei jaksa heittää palloa joka minuutti", jatkoin vielä huvittuneella sävyllä. Minusta oli hauskaa, että hän oli tosiaan soittanut. Olin jotenkin kaivannut tuota ääntä, mutten silti ollut osannut itse soittaa. Muka liian kiire.

"Hafnin omistaja olisi myös iloinen jos tulisit pelastamaan hänet ja hänen koiransa tältä tylsyydeltä", huomasin varsin pian sanovani ja hymyilin ihan vähän.

[Sussu]

Ärtymykseni katoaa kuin savuna ilmaan kuullessani Sebastianin sanat Hafnista ja pallonheitosta. Ehkä hänen huvittunut äänensävynsäkin on osasyy siihen, että pieni hymy kohoaa huulilleni.
Vakavoidun kuitenkin hänen seuraavien sanojensa johdosta. Minun on mietittävä hetki sitä mahdollisuutta, että olin ehkä kuullut väärin. Kuullut todellisten sanojen sijaan sen, minkä tavallaan halusinkin kuulla.
Mutta en osannut odottaa sitä. Ehdotus tuli aivan puun takaa.

"Vai kaipaatte te viihdytystä", hymähdän puhelimeen, katsellen samalla Ricoa. Koira näyttää omituisen kiinnostuneelta siitä, että puhun puhelimeen.
"Ei kai minulla muitakaan suunnitelmia ole. Pitääkö minun tulla heittämään Hafnille palloa puolestasi, vai mitä ajattelit?" kysyn huvittuneesti, vaikka samalla oloni on oudolla tavalla jännittynyt.

Hermostukseni tarttuu Ricoon, joka alkaa töniä korvallani olevaa puhelinta kuonollaan.

[Zarroc]

"Ajattelin, että Rico ja Hafni voisivat juosta tuossa takapihalla mikäli koirasi tulee luokse kutsusta", sanoin hetken kuluttua melkein laiskalla äänensävyllä puhelimeen. "Ja me voisimme oleskella täällä ikkunassa vaikka katselemassa kun ne viihdyttävät toisiaan."

Minulla ei tosiaan ollut suurta intoa juosta ulos koiran kanssa, jolla oli aina ihan liikaa intoa ryntäilä eri suuntiin. Mieluiten olisin pitänyt joitakin vapaapäiviä jatkuvasta lenkityksestä, mutta mitäs olin ottanut paimenkoiran. Olisi pitänyt varmaan ottaa kissa, jos olisin halunnut läskistyä rauhassa.

"Tarvitsetko osoitteen vai stalkkaatko sen jostain?" kysyin edelleen hymyillen ja vaihdoin vähän asentoa sohvalla. Hafni tuijotti minua silmä kovana ja sen hännänheilutus oli lakannut. Melkein hermostuttavaa.

[Sussu]

Mietin hetkisen Sebastianin sanoja. Ei kai se hassummaltakaan kuulosta. Rico varmasti pitäisi siitä, että saisi juosta leikkikaverin kanssa.
Vai ei Sebastian itse meinannut juosta takapihaa ympäri... Tyrskähdän vähän, mutten sano mitään. Tuskinpa se kuului puhelun toiseen päähän saakka.

"Sehän kuulostaa hyvältä suunnitelmalta." Tai hyvältä ja hyvältä, mutta en kai minä enää tästä perääntyisikään. Haluan kyllä nähdä Sebastianin. Siitä en tiedä, että minkä takia.

"Osoite voisi olla ihan kätevä... Jos viitsit laittaa sen vaikka viestillä", ehdotan.

[Zarroc]

Kuulin lievän tyrskähdyksen ja hörähdin itsekin, vaikken ollut ihan varma mille hän nauroi. Ei kai sillä ollut mitään merkitystä?

"Joo, laitan viestillä. Ole nopea, kiltti, tuo koira muuten varmaan syö minut tai jotain", sanoin ja lopettelin puhelun asiaankuuluvien moimoi:den jälkeen. Vasta sen jälkeen aloin pohtia, että voisin ehkä kerätä makuuhuoneen nurkassa olevat paidat likapyykkikoriin ja noin muutenkin keksiä jotain järkevää päälleni ennen kuin Leonhard tulisi.

Laitoin kuitenkin osoitteen viestillä ennen kuin aloin pikasiivota Hafnin tuijottaessa minua varsin intensiivisesti eteisen tummansiniseltä matolta käsin.

[Sussu]

"Selvä se", naurahdan Sebastianin sanoille.
"Nähdään pian."

Kun puhelu päättyy, normaalisti vakaat käteni tärisevät edelleen aavistuksen verran. Mihin minä olenkaan mennyt taas lupautumaan?
Tarkastan, että Sebastian laittaa osoitteen viestillä, ennen kuin lähden miettimään, mitä pukea ylleni. Päädyn tummiin farkkuihin ja harmaaseen collegepaitaan. Kampaan hiukseni vielä nopeasti ja nappaan Ricon hihnoineen mukaan kerättyäni ensiksi puhelimeni, lompakkoni ja avaimet taskuihini.
Vedän tennarit jalkoihini ja lähden autolle.

Päästän innokkaasti etenevän Ricon auton takapenkille ja siirryn vasta sitten kuskin paikalle. Puhelimeni navigaattorin mukaan Sebastian asuu Foxwoodissa.
Ei muuta kuin matkaan.

[Zarroc]

Hafni seurasi perässäni kuin no... koira kävellessäni ympäri kämppää sitoen hiuksiani varmaan miljoonannen kerran nutturalle. Lopulta jätin ne niille sijoilleen ja menin etsimään jostain oikeasti siedettävät housut jalkaani eli valitsin yleensä töissä pitämäni reisitaskuhousut sekä vaihdoin päälläni olevan epämääräisen bändipaidan normaaliin, mustaan t-paitaan.

En kerennyt kuin vetää henkeä ja laittaa astianpesukoneen päälle kun kuulin jo auton tulevan pihaan. Menin eteiseen Hafnin kanssa, joka päästi terävän haukahduksen ja istuutui sitten jalalleni. Otin kiinni sen pannasta avatessani ulko-oven ja odottaessani, että Leonhard nousisi autosta.

[Sussu]

En onnistu ajamaan kolaria matkalla, vaikka keskittymiskykyni ei ole parhaimmillaan. Tai pikemminin kyse on siitä, että olen keskittynyt ajatuksiini.
Ehkä pitäisi olla ajattelematta liikoja. Mutten ole nähnyt Sebastiani kuukausiin, ja tämä tilanne tuntuu kaiken kaikkiaan omituiselta.

Puhelimeni navigaattori sentään toimii, ja löydän omakotitalon pihaan helposti.

Nousen autosta, otan Ricon ja lukitsen autoni ovet. Kääntyessäni ovea kohden huomaan, että se onkin jo auki. Jännitys kasvaa sisälläni.
Rico unohtaa käytöstavat ja yrittää kiskoa, mutta hihna pysyy kuitenkin otteessani kävellessäni ovea kohden.

"Iltaa", tokaisen astuessani sisään. Hafnikin näkyy olevan jo vastassa, ja siitäkös Rico innostuu.

[Zarroc]

"No hei", sanoin ja hymyilin edelleen. "Kehoitan laskemaan Ricon irti."

Laskin otteeni Hafnin pannasta ja paimenkoira sinkoutui toista kohden kuin pallosalama. Pidin edelleen ulko-ovea auki niin että saisin Leonhardin sisälle asti, koska tiesin koirani osaavan ihan hyvin tontin rajat. Se pitäisi varmasti kaverinsa myös niiden sisällä, joten minä en juurikaan huolehtinut. En tosin tiennyt siitä miten tarkka seuralaiseni oli koiransa juoksentelun suhteen.

"Ihan nätti päivä", sanoin sitten. "Tosin todellakin liian kuuma minulle."

Olisi pitänyt syntyä jonnekin niin viileään, ettei olisi tottunut aurinkoon edes jotakuinkin, koska kyllä se nyt aina ärsytti ihan samalla tavalla. Amsterdamissa oli ollut välillä Keski-Euroopan kuumuus ja se oli karaissut miestä varmaan osaltaan, mutta ei se tarkoittanut, että olisin nauttinut tästä.

[Sussu]

Sebastianin kehotuksesta päästän Ricon irti. Luotan kyllä siihen, ettei koira lähtisi mihinkään pakoon. Eihän niistä ikinä tiennyt, mutta ei Rico ollut karkaillut ennenkään.
Ellei sitten Hafni menisi ja eksyttäisi sitä. Tuskin.

Sebastian päättää sään olevan hyvä puheenaihe ja minä jätän kenkäni eteiseen.
"En minäkään liiemmin kuumasta säästä pidä, mutta olin muutenkin töissä koko päivän", hymähdän. Onneksi ilma oli jo viilenemään päin, enkä ollut hikoillut pahemmin Ricon kanssa lenkillä käydessämme.

"Kivannäköinen talo. Ajattelitko esitellä minulle paikkoja?"

[Zarroc]

"Ehkä makuuhuoneen", virnistin kun Leonhard kysyi minulta ajattelinko esitellä hänelle paikkoja. En kuitenkaan viittinyt kiusata miestä enempää vaan viittasin hänet mukaani.
"Vasemmalla on olohuone ja makkari", sanoin, koska niissä ei nyt oikeasti ollut hirveästi nähtävää. Saatoin vain hajamielisesti huitoa sinne suuntaan.

"Suoraan edestä löytyy työhuone kuten näkyy, vaikkei siellä hirveästi mitään järkevää olekaan. Oikealta pääsee keittiöön, vessaan, kylppäriin, kodinhoitohuoneeseen ja vierashuoneeseen."

Siinäpä minun taloni suurinpiirtein tärkeimmät elimet olivatkin. Työhuone tosiaan käsitti kirjahyllyn ja epämääräisen pöydän sekä yhden ylimääräisen nojatuolin, jota en ollut oikein osannut sijoittaa mihinkään.
"Haluatko jotain?" kysyin sitten Leonhardilta, lähes automaattisesti keittiöön päin liikkuen. "Kahvia, teetä, viiniä, viinaa?"

[Sussu]

Ehkä makuuhuoneen, Sebastian virnistää ja vatsassani tuntuu omituinen tunne, enkä osaa oikein sanoa, onko se mukava tai epämukava. Hämmennyn lähinnä hänen vitsistään, mutta hymyilen kuitenkin.

Lähden seuraamaan miestä hänen esitellessä omakotitaloaan. Vierashuone ja kaikki.
"Kyllähän täällä varmaan mahtuu yksin... tai koiran kanssa asumaan", hymähdän. Tunnen oloni melkein kateelliseksi katsellessani asuntoa.
Tuskin Sebastianillakaan mitään alivuokralaista täällä majaili, vaimosta puhumattakaan. Tai mistäs minä tiedän. Lastenhuonetta ei ainakaan näy.

Sebastian kysyy, haluanko jotain. Vaihtoehtoja ainakin on.
"Hmh... Ehkä teetä näin alkuun", sanon seuratessani edelleen miestä kuin... paimenkoira. Oikeita koiria ei enää näy eikä kuulu, mutten huolestu.