Elämä on haaste, mieletön tilaisuus

[Sussu]

Yulia kysyi kysymyksen, johon minua hävetti vastata. Hän kyllä lisäsi, että voisimme puhua jostain muustakin, mutta päädyin vain kohauttamaan olkiani.

"Olen vain loistava esimerkki siitä, mitä käy, kun ei opiskele itselleen ammattia", sanoin. Havaitsin äänensävyni muuttuneen vähän ahdistuneeksi, mutta pakkohan minun oli silti vastata kysymykseen.
"Työskentelen postinkantajana... Ei mikään unelmatyö", naurahdin vaisusti.

[Zarroc]

"Ymmärrän", vastasin ja katselin Signaa hetken ajan. "Tiedäthän, ettei se tee sinusta yhtään sen huonompaa ihmistä? Ei opiskelu ole kaikkia varten."

Minä olin pitänyt siitä, osaltani, mutta olinkin kovin tiedonjanoinen ihminen. Eivät kaikki olleet, tunsin monia joita ei todellakaan kiinnostanut tietää maailmasta jokaista pientä yksityiskohtaa.

"Harrastatko sitten jotain sellaista, mikä ehkä tuntuu hieman vähemmän ikävältä?" kysyin pienen hiljaisuuden jälkeen. Halusin herättää hänen mielenkiintonsa edes jotain asiaa kohtaan.

[Sussu]

"Niin, ei kai", hymähdin. Olisin minä kyllä halunnut lukioon, mutta noh... Ne ajat olivat vaikeita.

Harrastuksia minulla sentään oli. Minua alkoi kuitenkin taas hävettää, vaikkei siihen kai ollut mitään syytä. Katsahdin käsiini ja mietin hetkisen.
"Pidän kyllä lukemisesta, runojen kirjoittamisesta ja laulamisesta... Kirjallisuudesta ja musiikista yleisesti ottaen."

Mielessäni kävi ajatus, että minulla ja Yuliallahan taisi sitten olla jotain yhteistä.

[Zarroc]

"Oi", sanoin ja hymyilin paljon leveämmin kuin aiemmin. "Sitten meillä taitaa olla melko paljon samoja harrastuksia. Kirjoita tosin en, mutta luen ja olen melko musikaalinen."

Lauluääneni ei varsinaisesti ollut ihan maailman puhtain, mutta pärjäsin sillä varsin hyvin musiikintunneilla. Silti vahvuuteni oli aina ollut soittimissa ja niin kai suurin rakkautenikin.

"Soitatko mitään soitinta vai laulatko vain?"

[Sussu]

Yulia totesi ääneen sen, mitä kerkesin itsekin ajatella. Leveämpi hymy kohosi taas huulilleni, ja aloin itse asiassa viihtyä tämän naisen seurassa.
Olin siis onnistunut ainakin valitsemaan pöytäni hyvin tässä täydessä kahvilassa.

Hän ei kirjoittanut, mutta luki ja kertoi olevansa melko musikaalinen. Se oli pääteltävissä jo hänen ammatinvalinnastaan. Siinä ei mahtanut pärjätä, jos ei ollut lainkaan musikaalinen.
"Laulan vain... En erityisen hyvin, mutta silti", naurahdin.

"Olen kyllä miettinyt, että olisi mukava opetella soittamaan jotain... Vaikka pianoa tai kitaraa."
Jos vain olisi ollut mahdollisuus sellaiseen.

[Zarroc]

"Jatka laulamista", sanoin hymyillen. "Vaikka tuntuisi, ettei aina suju, niin kannattaa jatkaa. Sellaiset asiat mitkä tuovat itselle iloa eivät ole mitattavissa oktaavin perusteella."

Sain kahvini vihdoin ja viimein juotua loppuun ja se hetken aikaa suretti minua, mutta onneksi se ei tainnut olla myöskään mitta sille, miten pitkään tämä istuskelu jatkuisi.

"Minulla on piano kotonani", sanoin hetken mielijohteessa, edelleen vähän hymyillen. "Jos haluat kokeilla joskus."

[Sussu]

Nyökkäsin Yulian sanoille. Hänen sanansa rohkaisivat minua. Toivottavasti muistaisin ne vielä myöhemminkin, kun olo tuntuisi epätoivoiselta tai jotain.

Hänen seuraavat sanansa yllättivät minut todella. Minua alkoi taas hermostuttaa, mutta samalla hymyilin. Join teekupistani yhden hitaan kulauksen miettiessäni, riittäisikö minulla rohkeus joskus lähteä kokeilemaan.
"Ihanko totta? En muista olenko koskaan edes koskettanut pianoa, mutta olisi kai kiva päästä kokeilemaan..."

Hymyilin edelleen jännittynyttä hymyäni. Miten Yulia olikin niin mukava minua kohtaan? Ellei hän sitten ottanut asiaa puheeksi vain piristääkseen minua, ja alkaisi kuitenkin epäröidä myöhemmin.
Niin tai näin, ehdotus kuulosti mukavalta.

[Zarroc]

"Totta kai", sanoin ja nostin käsilaukkuni pöydälle. Kaivoin sieltä sen mustan, kovakantisen vihkoni jota käytin vähän jokaiseen käyttötarkoitukseen mitä saattoi keksiä. Kirjoitin puhelinnumeroni, nimeni ja osoitteeni sivulle ja repäisin sen sitten kulmasta irti.

Ojensin suikaleen Signalle samalla hymyillen. "Älä epäröi ilmoittaa jos haluat tulla, olen aina iltaisin ja viikonloppuisin vapaana."
Työnsin muistikirjani takaisin laukkuuni ja laskin sen jalkani vierelle. Minä todella toivoin, ettei häntä ujostuttaisi liikaa.

[Sussu]

Katsoin, kuinka Yulia nosti käsilaukkunsa pöydälle, kaivoi esille vihkon ja kirjoiti siihen jotain.
Hän ojensi sitten lapun minulle. Otin sen vastaan ja katsahdin siihen. Nimi, osoite ja puhelinnumero. Pitelin lappua vain hetken kädessäni ja mietin, oliko tämä todellista vai unta.

Iltaisin ja viikonloppuisin. Hymyilin taas leveästi, laittaen samalla lapun talteen omaan kassiini.
"Kiitos paljon... Minä... Minä kai sitten ilmoittelen, kun kerkeäisin vierailulle."

Toisin sanoen ilmoittelisin itsestäni sitten, kun olisin kerännyt tarpeeksi rohkeutta. Jos koskaan.

[Zarroc]

Hymyilin leveästi. "Toivottavasti ehdit."

Katsahdin kirjaani ja hetken mietinnän jälkeen työnsin sen laukkuuni, jonka otin käsivarrelleni.

"Oli mukava tavata, oikeasti. Enkä minä pure yhtään kun satut soittamaan", sanoin noustessani seisomaan ja jättäessäni lasini vain siihen. Hymyilin vielä kerran Signalle ja lähdin sitten kahvilasta paljon keveämmin askelin, kuin olin sinne alunperin tullutkaan.

YULIA POISTUU.

8)

[Sussu]

Yulia alkoi tehdä lähtöä, mikä sopi hyvin siinä mielessä, että minunkin teekuppini alkoi olla tyhjillään. Sekä siinä mielessä, että me tapaisimme vielä, jos uskaltaisin soittaa tai laittaa naiselle viestiä joku ilta.
Eikä hän vaikuttanut siltä, että olisi valehdellut sanoessaan, että oli oikeasti mukava tavata. Sitä en kuullut usein.

"Selvä. Siinä tapauksessa näkemiin."

Katsahdin naisen loittonevaan selkään, join loput teestäni ja jäin hetkeksi paikalleni vain ajattelemaan.

Signa poistuu