Don't forsake this life of yours

[Sussu]

» Eläinklinikka Welldonin laitamilla. Tervetuloa Zarroc, Sebastian ja Hafni! »

Leonhard Westerberg

Kierrän kehää huoneessa, josta edellinen puudeli lähti hetki sitten todettuani sen silmissä tulehduksen. Katsahdan seinällä olevaan kelloon, viisarit alkavat lähestyä puoli viittä. Kaikki on valmista seuraavaa potilasta varten, jota ihan pian lähtisin ovelle kutsumaan. Tiedä häntä, vaikka omistaja olisi jo ilmoittautunut aulassa virkailijalle - minä vain tykkään tehdä asiat minuutilleen, enkä siksikään lähde kyselemään seuraavan eläimen perään vielä.
Kaikki valmiina rokotusta varten. Minua turhauttaa ihan tämä odottelu. Maanantai muutenkaan ei ole viikonpäivistä suosikkini, viikko tulisi olemaan pitkä. Ei sillä, kyllähän minä työstäni pidän, mutta maanantaisin en osaa arvostaa sitä.

Tahtoisin jo päästä työasustani, joka on pirteän turkoosi - ihanaa, eli ei, mutta kaikkeen tottuu. Sopii ainakin silmieni väriin, mahtavaa. Pysähdyn keskelle huonetta, katson uudestaan kelloon. Minuuttia vaille puoli. Nyt.
Avaan huoneen oven, astun odotustilaan ja katson ympärilleni. Ei paljon elämää.
"Hafni?" huikkaan kuuluvasti koiran nimen, vaikkei tila iso olekaan. Parikin koiraa omistajineen odottaa vuoroaan, toinen niistä on menossa mitä ilmeisimmin viereisessä huoneessa tällä hetkellä työskentelevälle kollegalleni hoidettavaksi.

[Zarroc]

SEBASTIAN GAIRBHITH

Istuimme viisi minuuttia etuajassa Hafnin kanssa eläinlääkärin kliniikalla. Se oli ollut seudun halvimpia, joten olin soittanut ajan aamulla ennen töihinlähtöä ja sieltä tullessani pakkasin vain koiran autoon ja lähdin kohti Welldonia.
Hafni istui hiljaa jaloissani, vaikka sitä selvästi kiinnosti aivan sietämättömästi muut koirat, joita oli muutama kanssamme samassa tilassa. Koira ei kuitenkaan ihmeekseni hötkyillyt, saattoi toki johtua siitä, että pidin sitä pannasta kiinni läheltä niskaa.

Samassa yksi ovista aukeni ja miesääni kutsui Hafnia nimeltä. Koira höristi korviaan ja päästi epämääräisen vinkaisun. Nousin seisomaan ja annoin koiran vetää minua hihnassa eläinlääkäriä kohden. Olin työvaatteissa, mustat reisitaskuhousut ja musta kauluspaita avonaisen, tumman takin alla. Hiukseni olivat poninhännällä ja jalassani turvakengät. Minuun verrattuna eläinlääkäri näytti suorastaan sietämättömän pirtsakalta, mutta kai se oli hänen työtään.

Hafni työnsi päätään kiinnostuneena miehen käsiä vasten ja nuuhkutti niin, että kuulin äänen puolen metrin päähän.

[Sussu]

Saatan huokaista helpotuksesta huomattuani, että omistaja ei ole ainakaan myöhässä. Valkoinenpaimenkoira kävelee minua kohden. Koska se ei näytä pahemmin arkailevan, ojennan kättäni sitä kohden sen verran, että koira saa nuuhkia. Pieni, vino hymy käy suupielelläni, kohottaessani vasta sitten katseeni mieheen. Samaa ikäluokkaa kanssani, joskin siihen yhtäläisyydet meidän välillämme taisivat jäädäkin.
"Leonhard Westerberg, päivää", esittäydyn tyynesti, elehtien huomattavasti neutraalimmin kuin ylipirteät kollegani yleensä. Mielestäni tässä ammatissa pärjää vähemmälläkin hymyilyllä. Siirryn työhuoneeseeni ja käännyn niin, että koira ja omistaja pääsisivät astelemaan sisälle tilaan, ja minä saisin suljettua oven heidän jälkeensä.

Koira ei ainakaan toistaiseksi näytä vakealta tapaukselta. Kävelen seinän vierellä olevan pöydän ääreen, jonka yläpuolella on paljon kaappeja ja niissä tavaraa moneen eri tarkoitukseen.
"Rokotus, eikö vain? Onko muuten ollut terve?" kyselen jo kaivellessani esille siihen tarvittavia välineitä.

[Zarroc]

"Sebastian Gairbhith", nyökkäsin miehelle. Oli siinäkin nimi, Leonhard. Pystyin vain kuvittelemaan kun synnytyssalissa nainen oli kysynyt että mikäs annetaan pojalle nimeksi ja isä oli päättänyt, että kyllä nyt varsinainen leijonansydän pitäisi pojasta saada.
Pysyttelin kuitenkin suhteellisen ilmeettömänä kävellessäni Hafnin perässä miehen työtilaan ja käännyin vasta sitten häntä kohden. Hafni istahti jalalleni, mutta ei kyllä lopettanut hännänheilutustaan - valitettavasti.

"Kyllä, ne molemmat nuoruusiän", vastasin miehelle. "On, ei mitään ihmeellistä. Syö ja liikkuu normaalisti, tosin ylimääräistä energiaa tuntuu silti olevan."
Hymähdin huvittuneena, koska kuin osoituksena tästä Hafni nousi seisomaan ja kiersi haistelemassa huonetta sen verran kuin hihnan pituus antoi myöten.

[Sussu]

"Hyvä", vastaan lyhyesti miehen sanoihin. Tässä ei siis menisi kauan, ellei koira alkaisi yhtäkkiä hyppiä seinille. Toistaiseksi se näkyy vain kiertävän tilassa, joskin edelleen muistaen käytöstavat. Ei näytä paljon eläinlääkäri ahdistavan. Paljon oli niitäkin tapauksia, jotka makasivat jähmettyneenä aloillaan jo klinikan odotustilassa, suostumatta liikkumaan mihinkään suuntaan.
Laitan kaikessa rauhassa rokotetta valmiiksi, silmäillen sekä koiran, että Sebastianiksi itsensä esitelleen miehen suuntaan. Enimmäkseen tosin koiraan.

"Annanko sille ruokaa nenän alle?" päätän kysyä ennen kuin alan pakkosyöttää koiraa. Toiset eivät siitä pitäneet, ja ihan samahan se minulle oli, kuinka tässä toimittiin. Niin kauan, kuin omistaja huolehtisi siitä, ettei eläin ainakaan kävisi minun käteeni kiinni siitä hyvästä, että tuikkaan sitä piikillä.
Ei paimenkoira arvaamattomalta vaikuta, mutta eläinhän sekin vain on.

[Zarroc]

"Älä suotta, ei sitä ole ennenkään kiinnostanut", kohautin olkiani ja nykäisin Hafnin luokseni. Se tuli kuuliaisesti vierelleni ja hieroin sen korvia kevyesti sormillani. Koira nojasi päätään jalkaani ja näytti olevan ihan kuin mitään ei olisi tapahtumassa. Ei se ikinä pelännyt uusia tilanteita.
"Onko muuten vinkkiä miten olisi helpointa leikata sen kynnet?" kysyin hetken kuluttua, koska eläinlääkärillähän tässä oltiin. "Se on vähän liian levoton sielu sellaiseen."
Se oli tosiaan melkoista tappelua välillä, että Hafni suostui olemaan paikallaan. Sillä oli liikaa energiaa omaksi parhaakseen.

[Sussu]

Nyökkään vastaukseksi. Tämä oli siis niitä tapauksia, jotka eivät liiemmin ruoasta välittäneet. Rico oli vähän samanlainen - ei kovin perso herkuille, etenkään tällaisissa tilanteissa. Se ei ollut aivan näin sosiaalinen ja pirtsakka tapaus, joskin elokas sekin ja antoi kyllä minun suorittaa tarpeelliset toimenpiteet.
Lähestyn miestä ja koiraa, kyykistyen näiden vierelle rokotuspiikki toisessa kädessäni. Rapsutan koiraa niskasta pienen hetken verran, ennen kuin otan piikin esiin ja suoritan työni niin nopeasti, että paimenkoira tuskin tajuaakaan.

Mies esittää kysymyksen kynsienleikkaukseen liittyen, jolloin kohotan katseeni häneen rapsuttaessani Hafnia vielä hiukan rokotuskohdan ympäriltä.
"Kärsivällisyyttähän se vaatii. Paras yrittää silloin, kun koira on väsynyt tai edes jotain sinne päin, vaikka kynsi tai pari kerralla ja jatkaa seuraavana päivänä. Olla usein kynsileikkurit esillä, että tottuu... Oletko yksin yrittänyt leikata, vai onko toinen ollut pitämässä kiinni?" kysyn ennen kuin nousen taas seisomaan ja astelen takaisin pöydän luokse.

[Zarroc]

"Yksin", vastasin ja katselin Hafnia, jonka silmät olivat auenneet kun piikki työntyi ihon lävitse, mutta ei se muuten vaikuttanut kiinnostuneelta. Jatkoin sen korvien hieromista, koira rentoutui jälleen ja tuijotteli jonnekin jalkani ohitse.
"Kyllä se onnistuu, mutta pitää jonkin verran kamppailla, että sen saa aikaiseksi", huokaisin. Ja varsinkin jos työpäivän jälkeen sen suorittaa, on jo valmiiksi väsynyt ja sitten tulee ärähdettyä. Sitä en kuitenkaan sanonut ääneen, vaikka varmasti mies olisi ymmärtänyt. Tosin ei näistä lääkäreistä ikinä tiennyt.

Mittailin Leonhardia katseellani hieman tarkemmin. Toinen näytti aika hauskalta, oli niin virallinen ja kaikkea, sitten kuitenkin hiukset hapsottivat vähän liian pitkinä. Tuollaiset kurittomat ja hunajanvaaleat.
Hän näytti jotenkin niin pehmeältä, vaikka ulkokuori olikin siisti ja asiallisen jäykkä, mitä nyt pirteän turkoosi.

[Sussu]

"Kaipa se siitä helpottuu, jos ikääntymisen myötä vähän rauhoittuisi", hymähdän samaan aikaan, kun jo valmistelen toista rokotetta. Helppo tapaus tuo Hafni, ei ainakaan näyttänyt hermostuvan ensimmäisestä piikistä.
Silmäilen nopeasti Sebastiania tultuani siihen tulokseen, että Hafni näytti siltä, miltä paimenkoirat yleensäkin. Miehen vaatevalintaan sen sijaan kiinnitän huomiota vasta nyt. Työvaatteet? Turkoosi ylläni alkaa yhtäkkiä tuntua hyvin yliampuvalta, mutta ei minulla valinnanvaraakaan sen suhteen ollut.

"Itsekään en aina jaksaisi saikata koiran kanssa kotona, kun täällä sitä ehtii tehdä päivät pitkät", totean ymmärtäväisesti.
"Vaikka mukava ammatti onkin, ainakin kun on välissä näitä mukavia tapauksia." Olenpas harvinaisen puheliaalla tuulella tänään, tai no, nyt. Lähestyn koiraa taas rokotuspiikki kädessäni. Kyykistyn, rokotan, rapsutan kiitokseksi.
Tässähän alkaisi kohta olla työpäivä pulkassa.

[Zarroc]

"Sitä minäkin toivon", naurahdin. Mies tuli jälleen lähemmäs toisen piikin kanssa, tällä kertaa Hafni kääntyi katsomaan häntä, mutta ei estellyt lainkaan. Näytti vain nauttivan rapsuttelusta.
"Millainen koira sinulla sitten on?" kysyin uteliaasti. Minusta oli aina kiinnostavaa kysellä ihmisten lemmikeistä, koska joistakin vain näki millainen elukka heidän sohvallaan loikoili. Jotkut taas olivat vaikeampia tapauksia, mutta olin minä jotkut koiraihminen -vibat saanut tästäkin ihmisestä.
"Itse olen ihmisten kanssa päivät pitkät, eläimet ovat ihanan älykkäitä sen jälkeen", huokaisin huvittuneena ja Hafni vilkaisi minua kuin moittien. Vaikka enhän minä sitä ollut haukkunut.

[Sussu]

Nousen jälleen seisomaan ja vien piikin pois, jääden vielä pöydän ääreen sähläämään tavaroiden kanssa.
"Belgianpaimenkoira groenendael, nimeltä Rico. Kohta puolisentoista vuotta vanha", kerron muistellessani mustaa karvakasaani. Ties mitä sekin tällä hetkellä kotona touhusi... Odotti minua jo varmaan kotiin.
Naurahdus karkaa huuliltani kuullessani Sebastianin sanat. Hänen pisteensä nousevat heti silmissäni.

"Siitä syystä kai opiskelinkin nimenomaan eläinlääkäriksi", tokaisen. En minä ollut harkinnutkaan esimerkiksi sairaanhoitajaksi ryhtymistä, vaikka vanhempani halusivatkin minusta vähintään aivokirurgin.
"Mitä sitten teet työksesi?" kysäisen ihan mielenkiinnosta. En kehtaa katsoa kovin pitkään, vaikka hänen vaatteistaan olisi kenties voinut päätellä. Ei sillä, että minä yleensä vaivautuisin tällaista kysymään luonani käyvien eläinten omistajilta...
Mutta no, miksi ei.

[Zarroc]

"Ah, sellainenhan on todella nätti", hymähdin. Olin itsekin näiden paimenkoirien perään kuten saattoi Hafnistakin huomata, joten belgianpaimenkoirakin oli ollut vaihtoehto koiraa ottaessani. Mies tuntui puhuvan nyt hieman enemmän, kai jokin jää sitten oli rikkoutunut.
Tietysti eläinihmisen kanssa oli hirveän helppo keksiä keskusteltavaa, koska tämä oli hyvin laaja aihe.

Samassa Leonhard kysyi ammattiani ja minä jopa hymyilin hieman, vaikka aina ei aamulla kiinnostanut nousta ja lähteä töihin. Olin minä yötöitäkin joskus tehnyt, mutta tätä päivätyötä enimmäkseen.
"Olen vartija", vastasin ja mittailin jälleen miestä katseellani. Hafni ei vaikuttanut enää kiinnostuneelle meistä, se oli mennyt makuulleen ja painanut päänsä tassujen päälle. Reppana, olikohan sillä tylsää.

[Sussu]

Se ei tule yllätyksenä, että Sebastian pitää belgianpaimenkoiraa nättinä - olihan siinä aika paljon samaa näköä Hafninkin kanssa, väri tosin oli musta. Olisin minäkin voinut valkoisenpaimenkoiran ottaa, mutta jotenkin päädyin kaikesta huolimatta juuri Ricoon. Enkä ole katunut, toihan se iloa elämään töiden ulkopuolella.
Tämä mies sen sijaan toteaa olevansa vartija. Aivan, saattoihan jotain sellaista vaatetuksesta arvella jo ihan nopealla silmäilyllä.
Minä lopetan tavaroiden käsittelyn saatuani kaiken oikeille paikoilleen, käännyn katsomaan Sebastianiin neutraali ilme kasvoillani ja huomaan Hafnin käyneen maahan.

"Ilmeisesti vasta töistä tulossa? No mutta, tähän koiraan palaten, pieni väsymys on normaalia. Muuten kannattaa tarkkailla, ettei pahempia jälkivaikutuksia tule, ja soittaa sitten tänne klinikalle jos jotain ilmenee." Itsestäänselvyyksiä, mutta työnkuvaani kuului niiden kertominen jopa näille ei-niin-tyhjäpäisiltä vaikuttaville ihmisille.

[Zarroc]

"Sieltäpä juuri", huokaisin, mutta hymyilin pienesti perään. Ei se nyt niin kamalaa kuitenkaan ollut. Olin kyllä kuunnellut Leonhardin selityksen ja nyökkäillyt sen tahdissa. Kyllähän nuo olivat jo ihan tuttuja juttuja, mutta hyvä kerrata tietysti. Pystyin vain kuvittelemaan miten kyllästynyt mies itse oli selityksiinsä, mutta peittelin kuitenkin virneeni.
"Noh Hafni, mennäänkö kotiin?" kysyin koiralta, jonka häntä alkoi heti heilua pienesti. Nykäistessäni hihnasta se nousi seisomaan, venytteli hieman ja jäi katselemaan Leonhardia ruskeilla silmillään.

[Sussu]

Hafnin tuijotus kiinnittää huomioni, ja minä hymähdän vähän katsellessani koiraan.
"Taisikin olla viimeinen potilaani tälle päivälle. Odotatko hetken odotustilassa, kun kirjoitan laskun?" ...se nyt ei varsinaisesti ole kysymys, kyllä hän saisi luvan maksaakin rokotuksista virkailijalle. Siis kunhan saisin ensin laskettua, mitä tämä lysti maksoi.
Siirryn oven luokse avatakseni sen Sebastianille ja Hafnille.