Kirjoittaja Zarroc » 14 Joulu 2014, 21:18
"Sepä se", vastasin ja hymyni kuoli naamaltani. Miksi en ollut tehnyt kaikkea Andréan tähden? Hyvänen aika, hän oli ollut rakkain asia elämässäni ja olin antanut hänen mennä ihan yhtä helposti, kuin heittänyt vanhat kengät roskakoriin. Tarpeettomana ja hyljäten.
Siirsin katseeni Hafniin, se käänsi päätään niin, että pystyi katsomaan minua ja tajusin, että se aisti tunnetilani muuttuneen. Koira nousi seisomaan, ravisteli itseään vähän ja tarttui hihnaan, joka roikkui edelleen mitäänsanomattomana kädessäni. Päästin irti siitä ja koira lähti viilettämään nahkahihnan kanssa autoa kohden kuin viimeistä päivää.
"Ai, nyt se taluttaa jo itseään", nauroin, vilkaisten Lawrenceen. "Pitää varmaan mennä. Mutta hei, nähdään joku päivä tai jotain?"
Kyllähän täällä kannattaisi jonkinlaisia tuttuja hankkia.