Walking down the street trying to forget yesterday

[Zarroc]

[Ame & Lauren, Sandsleyn uimaranta.]

SEBASTIAN GAIRBHITH

Hafni läähätti suoraan korvaani takapenkiltä käsin ja minä vilkaisin sitä taustapeilin kautta. Olin kyllästynyt muuttolaatikkoja täynnä olevaan kämppääni, joten olin lastannut koiran ja frisbeen autoon ja lähtenyt ajelulle. Olin katsellut karttaa vähän sillä silmällä ja todennut, että Sandsleyssa oli uimaranta. Se vaikutti lupaavalle paikalle antaa liikuntaa paimenkoiralle, joka rakastaa silmittömästi pinkkiä frisbeetään.

Sekin oli jo kolmas vai neljäs, Hafni kirjaimellisesti juoksi ne puhki.

Pysäköin autoni parkkipaikalle, johon kesällä auringonpalvojat selvästikkin jättivät rottelonsa ja sammutin auton. Laitoin avaimet huolellisesti taskuuni ja vilkaisin itseäni vielä peilistä. Olin kotona miettinyt otanko pipon, mutta oli lähes plussakeli, joten olin jättänyt sen pois. Hiukset olivat nutturalla niskassani, ne kun tuppasivat olemaan aina tiellä kun jotain liikunnallista piti tehdä.
Minulla oli päälläni mustat collegehousut, samanväriset juoksulenkkarit sekä hieman tavallista tuulitakkia paksumpi takki. Niillä minun nyt pitäisi pärjätä koiran kanssa, mutta tuskinpa minulle ainakaan kylmä pitäisi tulla. Hafni pitäisi siitä huolen.

Koira heilutti minulle vimmatusti häntäänsä kun avasin takaoven ja päästin sen hyppäämään ulos. Otin kaiken varalta hihnan mukaani - sekä sen frisbeen tietysti - ja hölkkäsin koiran perään.

[kujakettu]

LAUREN LAWRENCE THOMPSON

Naks.
Naks.
Naks.
No jo nyt on hemmetti.
Okei, onhan tämä sytkäri jo ihan helkkarin vanha, mutta nytkö se sitten lopulta meinaa pettää?
Kolmas(kymmes) kerta toden sanoo, näemmä.
Syttyyhän se rööki kun tarpeeksi kauan yrittää.
Satunnaisestihan minä vain poltan, mutta tänään on sellainen päivä että se tuntuu taas tekevän ihan hyvää.

Kun tupakka on vihdoin sytytetty ja saan vedettyä henkoset keuhkoihini, lähden liikkeelle ovensuusta. Katsoikohan joku naapurin mummeli pahasti, no, ei voinut mitään.
Suojasää on vähän ikävä, jokaisella askeleella kuuluu ihastuttava lits läts luts. Onneksi olin sentän älynnyt kiskoa jalkoihini maiharit. Puhallan savut ulos ja vilkaisen varsin hiljaista katua. Voisipa sitä vaikka mennä käymään rannassa.
Ylitän tien.

[Zarroc]

Hafni haukkui villisti kun ensimmäisenä heittänytkään frisbeetä vaan pysähdyin hetkeksi vain katselemaan rantaviivaa. Se oli kieltämättä oikein hyvänmittainen tällaiseen juoksenteluun, eikä koirakaan tällä säällä veteen välttämättä haluaisi. Tajusi sekin sen verran, että kylmää saattaisi käydä kun molskahtaisi tuonne jorpakkoon.
Samassa tajusin, että frisbee napattiin kädestäni ja koira pompahteli se suussa ympärilläni.

"Hei, rauhoitu senkin pikku rosvo", nauroin koiralle ja nykäisin lelun takaisin itselleni.
"Istu." käskin rauhatonta valkoista palleroa, jolla oli vielä pennunpyöreyttä vähän jäljellä. Liian pitkät jalat tietysti kroppaan nähden, mutta noin muuten se oli jo aika iso roikale. Huomasin, että sen häntä heilui edelleen järjetöntä tahtia, vaikka se istui takamuksellaan kuin pieni mallikansalainen.

Nauroin sille ja päästin sen lopulta malttamattomuudesta johtuvasta kärsimyksestään ja heitin frisbeen kaukaisuuteen. Hafni ampaisi sen perään ja minä nauroin jälleen katsoessani sen iloa.

[kujakettu]

Kävelen rauhallisesti, sätkä palaa hitaasti. Koko päivä tuntuu jotenkin niin kamalan verkkaiselta ja hiljaiselta.
Heti kun pääsen tosin siihen ajatukseen, joku sunnuntaikaahailija ajaa autolla ohitseni loska tienpientareilla roiskuen. Vilkaisen auton perään, no, onneksi ei sentään kastellut minua.
Onkohan meri yhtään jäätynyt?

Lähden kävelemään rauhallisesti rantaa kohden kun sitten huomaan äkisti edessäni lentävän - jonkin - ja sitten jotain valkeaa ja pörröistä. Niin mitä?
Ah, frisbee ja koira. No mutta kappas.
Hymyssä suin katson koiraa ja sitten vilkaisen kauemmas. Frisbeestä päätellen tämän kaverin omistajakin oli varmaan jossain lähettyvillä.

[Zarroc]

Hafni nappasi frisbeen kiinni ilmasta, mutta ei jostain syystä kirmannutkaan takaisin luokseni, vaan pysähtyi. Hain katseellani syytä kummalliselle käyttäytymiselle ja sitten tajusinkin sen. Rantaa pitkin käveli ihminen, joka oli selvästikin vienyt koirani huomion kokonaan.
Hafni lähtikin hölkyttelemään vierasta kohden häntä heiluen, frisbeetä edelleen suussaan roikottaen. Lähdin hölkkäämään koiran perään, olihan se aika iso, mistä sitä tiesi jos viaton ohikulkija vaikka pelkäisi sitä?

Vihelsin vielä varmuuden vuoksi puolimatkassa, mutta koiranperkele ei ollut moksiskaan. Se istahti vieraan ihmisen jalkoihin ja näkyi tarjoavan sille pinkkiä frisbeetä kuin kallistakin aarretta.

Saapuessani heidän luokseen hiljensin kävelyvauhtiin ja katselin koiraani miettien, käskisinkö sen pois vieraan luota.
"Moi", tervehdin kuitenkin ja pyyhkäisin jostain karanneita suortuvia kasvoiltani. "Yleensä Hafni kyllä tulee luokse kun pyydän, mutta nyt sitä kiinnosti enemmän sinä", virnistin koiralle, joka heilutti häntäänsä nimensä kuullessaan.

[kujakettu]

Valkoinen koira näyttää naulinneen katseensa minuun ja on itse asiassa todella sympaattisen näköinen siinä toljottaessaan pinkki frisbee suussaan. Kuulen vihellyksen ja sitten näen koiran omistajankin - ihan hyvä vain että oli se omistajakin vielä tallessa. Koira sen sijaan, se ei ole moksiskaan vaan kipittää iloisesti minun luokseni, istahtaa eteeni ja tarjoaa minulle frisbeetä.
Naurahtaen kumarrun hieman ja ojennan röökitöntä kättäni koiran puoleen, rauhallisesti kuitenkin, eihän sitä tiedä miten koira reagoisi. Muuten nyt olisinkin jo silittelemässä pörröturkkia suuna päänä.

Koiran omistaja saapuu parahultaisesti hölkäten paikalle.
"Moi", tervehdin takaisin ja kuuntelen mitä toinen sanoo koirasta. Hafni vai? Aika söpö nimi.
"Niin näemmä", naurahdan miehen toteamukseen että koira näytti olevan kiinnostuneempi minusta kuin omistajansa kutsusta.
"Eläimet ovat joskus vähän sellaisia. Taitaa olla varsin seurallinen tapaus tämä veijari?"
Vedän viimeiset savut keuhkoihini ja tumppaan sitten röökin maahan.
Koira heiluttaa häntäänsä minkä ehtii. Hassu tapaus.

[Zarroc]

"On se vähän semmonen", naurahdin ja huomasin miehen tumppaavan tupakan maahan. Ihan hyvä kai. En minä osannut tuomita ketään millään tavalla pahoista tavoista, mutta olihan se koirallekin epämiellyttävää, jos savu vaan nousi vieressä. Hafni tiputti frisbeen suustaan ja nuolaisi innokkaasti silittävää kättä. Hyvä juttu, että sattui kerrankin sellainen ihminen, joka ei halunnut välittömästi juosta karkuun jotain suurta ja pörröistä.

Nykäisin hiukseni auki ja pujotin pompulan ranteeseeni, haroen pitkiä hiuksiani vähän paremmin. Niitä sai olla koko ajan sitomassa uusiksi, kun sivuhiukset karkailivat milloin sattuu.
"Olen Sebastian", esittelin itseni hetken kuluttua nyökäten ja laitoin hiukset takaisin nutturalle, vetäen takin kauluksia vähän ylemmäs. Ei täällä sentään mitään räntää satanut, mutta huomasin, että rannalla tuuli vähän enemmän kuin sisämaassa.

[kujakettu]

Koira on niin innoissaan että tuntuu kuin toinen vasta ensimmäistä kertaa kohtaisi ihmisen. Olikohan sen omistaja sittenkään itse ihminen? Vilkaisen toista, kyllä hän varsin ihmismäiseltä näytti, ei vampyyriltä tai muulta. Pörröturkki tiputtaa frisbeen, nuolaisten sitten kättäni. Kevyesti naurahtaen rapsutan koiraa leuan alta ja sitten korvien takaa.
"Minkäs ikäinen tämä kaveri oikein on? Virtaa riittää. Ihan kuin ei olisi edes paljon uusiin tuttavuuksiin törmäillyt."

Vilkaisen kun mies avaa hiuksensa ja laittaa ne sitten uudelleen kiinni. Olivat hänen hiuksensa vähän siistimpää sorttia kuin oma sekalainen pehkoni, sitä ei hirveän hevillä millekään siisteille nutturoille vedelty. Tai ponnarillekaan. Hippusen enemmän mittaakin hänen hiuksissaan tosin taisi olla.
Sitä en edes ole varma haluaisinko tietää miten paljon pidempi tämä tuttavuus taas olisi jos nousisin tästä puolikyykystä koiraa silittämästä seisomaan. Ehkä päätäkin pidempi. Minkäs sille mahtoi kun oli tällainen kääpiö-kukkakeppi-rimpula.
Kaveri esittäytyy Sebastianiksi ja nyökkään hymyillen.
"Oon Lawrence." Hetkisen meinasin vahingossa jo sanoa Lauren. Taitaa olla liian pitkä aika kun olen viimeksi esittäytynyt tuntemattomille.
Kylmähkö viima puskee ylitsemme ja nyin vapaalla kädellä nahkatakkiani hieman enemmän kiinni.

[Zarroc]

Hafni näytti nauttivan rapsutuksista ihan täysin rinnoin, se nojasi uuden tuttavuutensa jalkaan silmät puoliavoinna ja minua nauratti koiran omahyväinen ilme. Havahduin kuitenkin miehen kysymykseen koiran iästä.
"Vuoden se suurinpiirtein on, ehkä vähän päälle", muistelin. "Se on kyllä kaikkien kanssa yleensä tuollainen epätavallisen sosiaalinen."
Virnistin hieman, Hafni tosiaan käyttäytyi kuin sekopäinen aina silloin kun näki muita ihmisiä. Eikä sitä oikein voinut kieltääkään, kun oli niin onnellinen.

Kun hän sitten kertoi olevansa Lawrence, minä piilotin virnistykseni. Aika erikoinen nimi oli miehelle siunaantunut, mutta ei kai se sen kummempi ollut kuin omanikaan.
Hafni näytti viimein kyllästyneen paikallaoloon, se nappasi frisbeen jaloistaan ja kiikutti sen luokseni odottavan näköisenä. Hymyilin koiralle ja heitin frisbeen mahdollisimman kauaksi rantaa pitkin, että koiralla olisi edes jotain tekemistä sen hakemisessa.
Siirsin katseeni jälleen keskustelukumppaniini.
"Taidat olla eläinihmisiä?"

[kujakettu]

"Aaw, no ei se sitten kovin vanha kuitenkaan ole", sanon hymyssä suin ja rapsutan koiraa vähän lisää. Suloinen pikku höppänä. Tai no eihän se kovin pieni ollut, mutta silti. Sosiaalinen tapaus kuulemma, no, siltä kyllä vaikuttikin. Todella sympaattinen kaveri.
Jos minulla ei olisi Anktia niin koirakin olisi kyllä varsin mukava.

Lopulta koirakin kuitenkin kyllästyy ja haluaa taas leikkimään. Sebastianiksi esittäytynyt kaveri heittää frisbeen, koira lähtee pallosalamana sen perään. Minä nousen seisomaan hieman koirankarvoja tummanharmaista farkuistani pyyhkäisten, housuissa roikkuva ketju kilisten, ja totean että olen todellakin lyhyt ainakin tähän kaveriin verrattuna. Enkä mitenkään ihan vähän. No, ehkä tuo hiuspehkoni edes aavistuksen hämäsi.
"Minä? Joo. Eläimet on kivoja. Koirasi muistutti taas että omakin koira olisi ihan kiva, mutta en minä voisi oikeastaan ottaa koiraa."

[Zarroc]

"Ei ole ei", hymähdin. "Ja sen kyllä huomaa käytöksestä. Elättelen toivoa, että se iän myötä vähän rauhoittuu."
Katselin kun mies nousi seisomaan ja tajusin, että hän oli todellakin megalyhyt minuun verrattuna. Kokoeromme oli varmaan ainakin 20 senttiä, ellei enemmänkin. Miehen hiukset vähän hämäsivät.
Pian Lawrence vastasikin kysymykseeni ja minä kohotin hienokseltaan kulmaani. Mitähän hän mahtoi tarkoittaa tuolla, ettei hän voisi ottaa koiraa? Oli allerginen? Liian pieni asunto? Kenties jokin muu lemmikki?
"Ai", vastasin hämmentymättä. "Onko sinulla sitten jokin isompikin este?"

[kujakettu]

"No joo", vastaan vähän naurahtaen, "onhan toisaalta tuollainen elämänilo aika sympaattista." Tokihan tietysti jos sai moisen energiapallon kanssa jatkuvasti olla tekemisissä niin saattoihan se olla vähän uuvuttavaakin.

Katson vähän arvioidenkin tätä hongankolistajaa. Olikohan hän jopa lähemmäs 190-senttinen? Toisaalta, oma pituuskäsitys nyt vähän heitti kun oli aika usein vain aavistuksen naisiakin pidempi, tai aika monia pidempiä naisia lyhyempikin. Maiharit olivat sentään siitä kivat että antoivat pienen aavistuksen lisää jotain pituuden tapaista.
Sebastian kysäisee sitten onko minulla jokin isompikin este miksen voisi hankkia koiraa. Naurahdan vähän ja hieraisen sekalaista hiuspehkoani.
"En tiedä tekisikö ammattini siitä yksineläjänä vähän haastavaa kun ei olisi ketään sitä vahtimaan ja ulkoiluttamaan. Ja nykyinen lemmikkini ei liiemmilti varmaan pitäisi koirasta", totean sitten. Niin, ja Anktille halusin parhaat mahdolliset olot ja tilaa runsaasti.
"Asuntokaan nyt ei ole kookkain mahdollinen kyllä", jatkan vielä vähän mietiskellen, "mutta ehkä sitten joskus."

[Zarroc]

"On toki, mutta aika raskastakin", naurahdin miehen sanoille ja pudistelin päätäni. Hafni palasi luokseni roiskauttaen roimasti hiekkaa ja loskapaskaa kengilleni, mutta en välittänyt.
"Hyvä poika", kehuin sitä hellästi ja se vinkui tuijottaen kädessäni olevaa frisbeetä varsin himoitsevasti. Heitin lelun uudestaan ja koira juoksi taas väsymättömästi sen perään.

Siirsin katseeni seuralaiseeni kuullessani tämän jälleen puhuvan ja nyökkäsin sitten.
"Ymmärrän. Eikä koira sovi kaikkiin elämäntilanteisiin, onhan siinä kova työ", kohautin olkapäitäni. Minusta Hafni oli ollut helppo kaveri tähän mennessä, mutta en tiennyt sitten miltä olo tuntuisi kymmenen vuoden kuluttua.
"Mikä lemmikki sinulla sitten on?" kysyin hetken kuluttua jokseenkin kiinnostuneen oloisena.

[kujakettu]

"Varmasti", totean seuraten katseellani kun valkea koira juoksee innosta puhkuen takaisin ja haluaa leikkiä lisää. Niin frisbee sitten lentää uudelleen kaukaisuuteen, koira perässään jolkottaen minkä jaloistaan ehtii.

"Niin kuulemma on", vastaan kun Sebastian puhuu siitä miten koirassa on suuri työ. Niin, ja minä en keikkaillessani ehtisi varmasti sellaiseen työhön paneutua kuten haluaisin. Joten parempi jättää se jonnekin tulevaisuuteen. Tai jotain.
Kun mies sitten kysyy minulta mikä lemmikki minulla on, virnistän vähän. Tämä on aina näitä kertoako-vai-eikö-kertoa -hetkiä, koska Ankti ei tosiaan ollut mikään laillinen lemmikki. Lavender nyt oli saanut karkuriveijarin kiinni niin hänelle nyt lintunen oli tullut väkisinkin esiteltyä.
"Minulla on tuota noin umm - lintu", sanon sitten vähän ympäripyöreästi. Mitenköhän pahasti toinen sitten siitä hämmentyisi, mutta olihan noita lemmikkilintuja toki.. papukaijoja ja sellaisia. Kakaduja? Toisaalta, pystyikö yksikään järjellinen ihminen minut nähdessään yhdistämään että minulla olisi joku pieni tauotta sirittävä kakadun tirppa.. Ehkä ei.

[Zarroc]

"Ai", vastasin miehelle. Hän vastasi hieman ympäripyöreästi, että lintu, mutta ei kai se minulle kuulunut millään tavalla. Silti olin hieman utelias, pidin aina enemmän eläimistä kuin ihmisistä. Työssäni sain nähdä typeryyttä ihan riittämiin, siihen verrattuna eläimet olivat suorastaan älykkäitä.
"Millainen?"
Hafni juoksi jälleen luokseni, mutta tällä kertaa se vain pudotti frisbeen jalkoihini ja istui jalalleni. Sekin taisi olla utelias Lawrencen lemmikistä, läähätti vain innoissaan ja minä hyväilin varovasti sen poskia.