Kirjoittaja Sussu » 20 Huhti 2014, 14:12
Kun herään, on pimeää. En kuitenkaan usko, että aamu on enää kovin aikainen.
Saan silmäni auki vain huomatakseni maailman pyörivän edelleen. Oloni ei kuitenkaan ole yhtään hilpeän humalainen. Tunnen päässäni jomottavaa kipua. Enkä minä tiedä lainkaan, missä olen.
Jonkun sängyssä, yksin. Tiedän tosin, etten ole ollut tässä yksin koko aikaa. Sentään mieleeni piirtyy jonkinlainen käsitys siitä, mitä eilen tapahtui ja millaisen henkilön kanssa.
Nimi ei nyt satu mieleen.
Hetken aikaa vain makaan sängyssä, tunnustelen oloani ja samalla kuuntelen, missä mahdollinen sängyn omistaja saattaisi olla ja mitä tekemässä.
Lopulta minun ei auta kuin uskaltaa nousta ylös sängystä. Hiukseni ovat sekaisin, enkä edes halua tietää, miltä naamani tummien meikkien leviämisen jälkeen näyttää.
Seuraavaksi on tiedossa vaatteiden etsintää. Alushousut ja rintaliivit löydän vielä suhteellisen vähällä hakemisella, ja sukkahousunikin saan noukittua maasta. Puen alusvaatteet päälleni, mutta sukkahousut nappaan vain käteeni ja lähden suunnistamaan taloon, joka tuntuu valtavalta ja sokkeloiselta.
Sitähän tässä kaivattiinkin.
"Se joka itseään runoilijaks väittää on joko houkka tai päissään
Sun tapa olla sanomatta mitään on ruminta runoutta mitä maa päällään pitää"