Vivianakin on kovin hiljaa, enkä voi rehellisesti sanoa, että panisin asiaa lainkaan pahakseni.
Käännyin risteyksestä oikealle ja lasketin suoraa katua alas, miettien rautatieaseman paikkaa, sekä kyseistä osoitetta, jonka nainen oli minulle kertonut. Lopulta osuin kuin osuinkin talon kohdalle ja pysäytin auton siihen, sammuttaen sen välittömästi.
Se oli jokin täysin automaattinen reaktio.
Katsahdin naiseen päätäni hieman kallistaen.
"No.. hei sitten." Hymähdin omille sosiaalisille taidoilleni, kohdaten vielä hetkeksi Vivianan katseen.